Kausiraportti 2018-2019

Miesten edustusjoukkue lähti 4. divisioonakauteen tavoitteenaan nousta takaisin 3. divariin. Joukkueen päävalmentajaksi palasi parin kauden mittaisen tauon jälkeen Vesa-Matti Ruismäki.

Jo aikaisessa vaiheessa kautta kävi kuitenkin selväksi, että joukkueen kokoaminen oli epäonnistunut ja pelaajamateriaali oli liian kapea kilpailukykyiseksi joukkueeksi. Ottelut kauden mittaan olivat tasaväkisiä, mutta kääntyivät usein kapealla materiaalilla pelanneen joukkueen tappioiksi.

SBC Levi sijoittui sarjassa lopulta toiseksi viimeiseksi 12 pisteellä pudoten kauden päätteeksi 5. divariin.

Miesten edustusjoukkue operoi viimeisen kautensa Rovaniemellä majapaikkaansa pitäen, sillä talven aikana aloitettiin valmistelut joukkueen toiminnan siirtämiseksi takaisin Kittilään kaudeksi 2019-2020. Tätä ennen joukkue oli toiminut Rovaniemellä yli 10 vuotta.

Kaudella 2018-2019 joukkue ei osallistunut Suomen Cupiin.

Erikoisuus: Loukkaantumisten ja työesteiden vuoksi joukkueen maalin suulla esiintyi kauden mittaan yhteensä neljä eri maalivahtia. Myös joukkueen päävalmentaja, entinen maalivahti, Vesa-Matti Ruismäki torjui kahdessa ottelussa kauden aikana torjuntaprosentilla 73,33%.

M4D lohko 23

SijJoukkueOVTHTMPMMEP
1JäJä181305103624126
2SoPa181044105535224
3Dynamo Uleåborg1894584731122
4SC Muden SaHa1893671611021
5HaHe188377264819
6SB Hurricane1872976105-2916
7OYUS1871105962-315
8SBT IV1862107182-1114
9SBC Levi1852116077-1712
10Sastamolo Kings II18511252114-6211

M4D lohko 23