Naisten kakkosjoukkue pelasi sunnuntaina 15.10 kauden ensimmäisen kotiturnauksensa Rovaniemellä. Paikalliskamppailusta Santa’s Unitedia vastaan naiset veivät komean 8-1 voiton, mutta taipuivat sarjakärki Merikoski SBT:lle lukemin 1-5.
Santa’s United – SBC Levi II 1-8 (0-4, 1-2, 0-2)
Päivä alkoi Rovaniemellä loskaisissa tunnelmissa. Se ei selvästi naisten alkulämmittelyitä hidastanut, sillä päivän avausmaalin taiteili #5 Anna Laitinen jo ajassa 0:35. Se antoi hyvän startin pelille, joka oli naisilta kaikin puolin hyvä esitys. Temmoltaan peli oli hitaampi kuin aikaisemmat ottelut, mikä näkyi myös Levin porukan pelaamisessa. Ensimmäisessä erässä taottiin eniten maaleja, joista neljäs syntyi ylivoimalla #44 Marjukka Silvennoisen lavasta.
Toisen erän alkuun vastustaja onnistui myös maalinteossa, ja sai uuden vaihteen silmään. Kuitenkin pelin hallinta oli enemmän Levin naisilla. Kolmannessa erässä naiset pääsivät kokeilemaan ylivoimaa uudestaan, joka tällä kertaa jäi tuloksettomaksi. Ylivoimapelaaminen ei pyörinyt hyvin koko aikaa, vaan vastustaja sai myös pidettyä palloa, eikä sitä saatu karvattua tarpeeksi nopeasti takaisin.
SBC Levi II – Merikoski SBT 1-5 (0-2, 0-1, 1-2)
Päivän toinen ottelu tiedettiin jo etukäteen ihan toisenlaiseksi peliksi: nopeatempoiseksi ja fyysiseksi, jossa kaksinkamppailuissa tulee antaa kaikkensa. Juuri sellaiseksi peli osoittautuikin. Heti alussa puolustuspelaaminen oli isommassa roolissa, ja pallolla pelattiin vähemmän kuin edellisessa pelissä. Merikoski teki ottelun avausmaalin ajassa 5:30. Vielä ensimmäisen erän aikana vastustaja meni 2-0 johtoon. Hyviä tilanteita nähtiin myös toisessa päässä, mutta toisenkin erän aikana vastustaja oli tehokkaampi paikoissaan tehden kolmannen maalinsa. Toisen erän loppuun vastustaja pääsi pelaamaan kaksi minuuttia ylivoimalla, mutta Levin alivoima peitti hyvin pitäen maalin puhtaana.
Heti toisen erän alkuun Levin naiset saivat pelata ylivoimalla, jonka aikana joukkueen tehokaksikko #44 Silvennoinen ja #5 Laitinen tehtailivat joukkueen ainoan maalin ottelussa. Peli päättyi lopulta vierasjoukkueen 5-1 voittoon. Merikoski SBT oli usealla osa-alueella vähän parempi: kaksinkamppailuissa, irtopalloissa ja selvästi halusi saada pallon itselleen ja laittaa sitä häkkiin. Näin ollen, Levin naisilla jatkuu kova treenaaminen pallollisen pelaamisen ja hyökkäyspään pelaamisen parissa.
Valmentaja Juha Kankaanpään mukaan ensimmäisessä pelissä pystyttiin hallitsemaan peliä ja luomaan hyvä määrä maalipaikkoja. ”Kauniita maaleja nähtiin useampi, mutta ottelun tempoa ei pystytty nostamaan sille omalle halutulle tasolle. Toisessa pelissä pallonhallinta oli vastustajalla, joka pystyi hyödyntämään paikkansa tehokkaasti. Meilläkin oli omat hetkemme omissa paikoissamme, mutta kaveri kerkesi jotenkin kovalla asenteella peittämään meidän laukauksia. Hyvin pelatut tilanteet jäi liiaksi kaverin peittoihin. Enemmän meidän olisi pitänyt pysyä pallossa ja olla rohkeampia omassa tekemisessä. Turnauksesta oppi mukaan ja reenien kautta tullaan paremmaksi.”
Maalivahti #40 Sampo Kontiosalolle otteluissa yhteensä 21 torjuntaa. Päivän tehokkaimmat Leviläiset tänään olivat #44 Silvennoinen tehoin 2+3 sekä #5 Laitinen tehoin 3+1.
Seuraavan kerran naisten kakkosjoukkue nähdään kaukalossa Kempeleen Zemppi Areenalla 18.11. Vastassa ovat Kainuun Ärjy sekä sarjanousija SS Kanuuna.
-EV #19