Miesten edustukselle kaksi sarjapistettä Sodankylästä!

| Aiheet: Miehet edustus, Raportit

Miesten edustusjoukkue avasi kevätkautensa otteluilla Sodankylän Palloa ja oululaista HFB:ta vastaan la 21.1.2023 Sodankylässä! Syyskaudella molemmille joukkueille kärsittiin tappiot (0-4 ja 2-4), joten kalavelkojen maksu mielessä noustiin aamulla bussin kyytiin Kittilän urheiluhallin pihasta.

SoPa – SBC Levi 4-0 (0-0, 2-0, 2-0)

Varhain klo 10:00 käynnistyneen ottelun 1. erä meni tasaisissa merkeissä, mutta 2. erässä SoPa onnistui kahteen otteeseen ylivoimalla hyvillä laukauksilla siivestä. Molemmat joukkueet puolustivat tarkasti, blokkasivat vetoja ja huippuhyvät ykkössektorin maalipaikat olivat kortilla molempiin päihin.

Heti 3. erän alkuun SoPa siirtyi ratkaisevan tuntuisesti 3-0 johtoon, eikä porotokka päässyt virittelemään kunnollista loppukiriä oikeastaan missään vaiheessa. Ajassa 40:40 kotijoukkue kaunisteli loppulukemiksi 4-0 ja SBC Levin kuparinen jäi tälläkin kertaa rikkomatta sodankyläläisiä vastaan.

Maalin suulla #40 Juho Huotarille 9 torjuntaa.

SBC Levi – HFB 3-1 (2-0, 0-0, 1-1)

Toisessa ottelussa vastaan asettui sarjan kärkipäästä löytyvä HFB. SBC Levi lähti ensimmäisestä ottelusta sisuuntuneena kamppailuun, kun taas vastustaja vaikutti tulevan kentälle hieman uneliaana. #61 Jesse Mikkola puttasi maalin edestä kauden ensimmäisen maalinsa jo ajassa 1:27 #22 Jaakko Sattasen syötöstä. #25 Juho Wesslin löi lisää löylyä tarkalla laukauksella takanurkkaan ja tilanteeksi 2-0 ajassa 10:25. Syöttöpiste Wesslinin maaliin #13 Aku Kilvelle, jolle tehopiste oli Levi-uran ensimmäinen heti toisessa ottelussa.

2. erässä lisäosumia ei nähty, mutta 3. erän puolivälin jälkeen HFB sai ansaitsemansa kavennusosuman, kun SBC Levin avaus epäonnistui ja pallo päätyi suoraan HFB-hyökkääjän lapaan. #25 Wesslin pisti kuitenkin pelin pakettiin ajassa 43:32, kun oululaiset hakivat tasoitusta ilman maalivahtia. Loppulukemat siis 3-1 ja maukas revanssi takataskuun tasokkaasta vastustajasta!

Maalilla #34 Tuomas Siepille 20 torjuntaa.

Joukkue palkitsi keskuudestaan päivän parhaana pelaajana #25 Juho Wesslinin, joka urakoi sentterin roolissa isot minuutit ja laukoi peräti 66% joukkueen päivän maaleista.

Lähtökohdat otteluihin eivät olleet helpot, sillä joukkueen kahdeksasta parhaasta pistemiehestä peräti viisi joutui jättämään pelit väliin, ja kuudeskin skippasi jälkimmäisen eli HFB-pelin, joka näkyi väistämättä tehokkuudessa ja maalipaikkojen luomisessa. #5 Lauri Välimaa, #33 Jussi Tuoma, #20 Roni Herraniemi ja #13 Aku Kilpi liittyivät joukkueen vahvuuteen tammikuun aikana, joten suurin osa pelaajista näki toisensa ensimmäistä kertaa SoPa-pelin alkulämmittelyissä ilman ensimmäisiäkään yhteisiä harjoituksia. Siihen nähden kaksi tärkeää sarjapistettä oli upea osoitus joukkueen venymisestä ja taistelutahdosta haastavassa tilanteessa. Vain kolme päästettyä maalia tasakentällisin kahteen otteluun on erinomainen suoritus ja kertoo paljon asennoitumisesta oman maalin varjeluun.

#34 Tuomas Sieppi pelasi maalin suulla ensimmäisen ottelunsa sitten elokuun Suomen Cupin pelien ja oli todellakin mies paikallaan HFB-ottelussa. Debyyttiturnauksensa pelannut #13 Aku Kilpi esiintyi myös vahvasti ja olipa kaverille tarjolla tyhjääkin maalia useampaan otteeseen, mutta ensimmäinen osuma antaa vielä odottaa itseään.

”SoPa-pelissä ei pystytty vastaamaan kaveriin liikkeeseen tai pallolliseen peliin, joten ihan oikeutettu lopputulos. HFB-peliin saatiin parempi startti ja se vapautti joukkueen peliä huomattavasti. Vaikka väsy alkoikin hieman painaa 2. erän jälkimmäisellä puoliskolla, niin hienoa venymistä koko joukkueelta ja tärkeät kaksi pistettä saatiin mukaan Kittilään”, kommentoi joukkueen valmentaja Tuomas Similä.

Sarjataulukko, tulokset ja tilastot: https://salibandy.fi/tulospalvelu/43/9477/10359/2022-2023/sarjataulukko

Seuraavat ottelut

Miesten edustuksen pelit jatkuvat la 11.2.2023 Sodankylässä, jolloin vastaan asettuu oululaiset Total klo 13:00 ja YNM klo 16:00! Molempien vastustajien kanssa kamppaillaan tällä hetkellä samoista sarjasijoituksista, joten kauden isoimmat ja tärkeimmät pelit edessä!