Miesten edustuksen taival Suomen Cupissa päättyi 2. kierrokselle

| Aiheet: Miehet edustus, Raportit

Miesten edustusjoukkueen seikkailut Suomen Cupissa päättyivät lopulta 2. kierrokselle eilen lauantaina 9.9. Torniossa.

Sastamolo Kings – SBC Levi 5-4 (2-1, 2-2, 1-1)

TyPS – SBC Levi 5-4 ja. (1-3, 1-0, 2-1, 1-0)

#6 Tero Kylä-Kaila jatkoi siitä mihin Cupin 1. kierroksen peleissä pari viikkoa sitten jäi ja laukoi kahteen peliin tehot 4+0. #55 Teemu Vaara säesti pistein 1+2 ja vuonna 2009 syntynyt #24 Rasmus Kallunki laukoi maalin heti debyyttiottelussaan aikuisten sarjoissa.

Lukuisten poissaolojen myötä peleille saatiin tällä kertaa reilu kaksi kentällistä pelureita, joista jokainen täytti tonttinsa kuitenkin erinomaisesti.

”Eka matsi Sastamolo Kingsiä vastaan oli meiltä hyvä ylivoimaista ennakkosuosikkia vastaan, joka pelaa kolme sarjaporrasta ylempänä Suomisarjassa. Puolustuspeli parani ottelun edetessä ja pallollakin pelattiin huolellisesti sekä tehokkaasti. Niukka tappio 4-5, jossa voittokaan ei ollut lopulta kovin kaukana.

Toinen peli TyPSiä vastaan aloitettiin kohtuullisen hyvin. Johdettiin jo 3-0, mutta lankakerä alkoi purkautua jo 1. erän aikana. Lopputuloksena 4-5 jatkoaikatappio sarjatasoa korkeammalla pelaavaa joukkuetta vastaan. Kokonaisuutena pelipäivä oli kuitenkin hyvä uudistuneella joukkueella. Lauantain ottelut toimivatkin hyvänä treeninä parin viikon päästä alkavia Lapin lohkon sarjapelejä silmällä pitäen”, kommentoi joukkueen valmentaja Petri Palovaara.

Tulokset ja tilastot: https://tulospalvelu.salibandy.fi/category/366!sb2023/group/28/results