Miesten edustuksella voitokas viikonloppu Pajalassa!

| Aiheet: Miehet edustus, Raportit

Miesten edustusjoukkueen ensimmäiset vierasottelut pelattiin lauantaina 29.10.2022 Pajalassa. Ottelut osoittautuivat jälleen kerran tiukoiksi kamppailuiksi, mutta tällä kertaa porotokka pystyi säilyttämään johtoasemansa, eikä notkahtamisia kentällä tapahtunut.

Viikonlopun otteluihin valmistauduttiin hieman eri tavalla, sillä joukkue kävi pelaamassa 4-eräisen harjoitusottelun Pajalassa Ylläksen Nousua vastaan keskiviikkona 26.10.2022. Harjoitusottelu päättyi Levin 5-3 voittoon. Ottelusta otettiin mukaan siis kauden avausvoitto ja rutkasti lisäuskoa omaan tekemiseen.

SBC Levi – Total 8-6 (3-2, 2-0, 3-4)

Porotokka aloitti vahvasti lauantain ensimmäisen ottelun. Kolme nopeaa maalia siivitti Levin 3-0 johtoon ajassa 08:03. Vastustaja ei kuitenkaan tästä rynnistyksestä säikähtänyt, vaan vastasi kahdella maalilla ennen 1. erän päätöstä ja kavensi tilanteeseen 3-2.

Avauserän maalitehtailusta vastasivat #8 Niemelä, #14 Tuhkanen ja #21 Molkojärvi. Jätkät jatkoivat 2. erässä siitä mihin jäivät 1. erässä. Tällä kertaa Levi ei päästänyt Totalia kaventamaan, vaan toiselle erätauolle siirryttiin 5-2 tilanteessa.

3. erässä käynnistyi maalintekokilpailu, jossa Total oli yhdellä maalilla vahvempi (3-4). Tämä ei kuitenkaan riittänyt porotokkaa vastaan. Total nousi kaksi kertaa maalin päähän, mutta Levi osoitti kylmähermoisuutta eikä päästänyt vastustajaa sen lähemmäs. #42 Juha Ihalainen oli mies paikallaan maalinedustalla ja iski kaksi tärkeää maalia 3. erässä.

YNM – SBC Levi 1-2 (1-1, 0-1, 0-0)

Toisessa ottelussa vastaan asettui Ylikiimingin Nuijamiehet. YNM oli saapunut kapealla rosterilla Pajalaan. SBC Levi paineisti vastustajaa korkealta ja se osoittautui toimivaksi taktiikaksi. Porotokka sai pallonriistoja hyökkäyspäässä ja sen seurauksena useita maalintekotilanteita. Maalintekopaikkoja oli enemmänkin kuin kahteen maaliin, mutta vastustajan maalivahti pelasi erinomaisen ottelun ja esitti tukun highlight-torjuntoja.

YNM meni ylivoimalla johtoon ajassa 8:43. Edellisen pelin tapaan #42 Juha Ihalainen laukoi tärkeän maalin ja Levin tasoihin seuraavassa vaihdossaan ajassa 11:51. 2. erässä ajassa 24:09 #18 Juha-Pekka Koutaniemi iski tarkan kanttilaukauksen etuyläkulmaan.

SBC Levi pystyi pitämään johtoasemansa loppuun asti, eikä enempää maaleja ottelussa nähty huippupaikoista huolimatta

Maalivahti #40 Juho Huotari pelasi taas erinomaiset ottelut (9 torjuntaa vs Total ja 13 torjuntaa vs YNM) ja oli takuumies voitokkaalle viikonlopulle.

Tilastot:
#14 Teemu Tuhkanen 3+2
#21 Hannu Molkojärvi 2+2
#42 Juha Ihalainen 3+0
#8 Joni Niemelä 1+1
#18 Juha-Pekka Koutaniemi 1+0
#25 Juho Wesslin 0+2
#19 Matti Autioniemi 0+1
#77 Kaapo Mäkimartti 0+1

Otteluohjelma, sarjataulukko ja tilastot: https://salibandy.fi/tulospalvelu/43/9477/10359/2022-2023/sarjataulukko

”Valmistautuminen peleihin onnistui hyvin ja se näkyi kaukalossa. Molemmat vastustajat pistivät tiukasti kampoihin, mutta tällä kertaa pystyttiin ottamaan mielestäni ansaitut voitot. Voittojen merkitys etenkin henkisellä puolella on suuri, sillä kauden aloitus ei ole ollut helpoin mahdollinen. Oli hienoa nähdä aitoa onnistumisen riemua sekä myös kasvua, joka joukkueen sisällä tapahtuu”, kommentoi vastuuvalmentaja Tuomas Similä.

Seuraavat ottelut

Kauden alun karvaat tappiot on pyyhitty nyt pois ja sarjapisteiden metsästäminen jatkuu lauantaina 12.11.2022 kotipelien merkeissä Kittilän urheiluhallilla! Vastassa asettuu oululaiset joukkueet HFB klo 12:00 ja Pelimannit klo 15:00.

Nähdään hallilla!

PP #28