Naisten edustukselle voitto ja tappio Rovaniemeltä

| Aiheet: Naiset edustus, Raportit, Uutiset

Naisten edustusjoukkue avasi kevätkautensa Rovaniemen Ounashallilla 16.1.2022. Vastaan asettuivat sarjan kärkipaikasta taisteleva Santa’s United, sekä vahvasti nousujohteista sarjaa pelaava HaHe III.

SBC Levi – Santa’s United 4-3 (1-1, 1-2, 2-0)

Levin naisten kokoonpano Rovaniemelle oli koronan ja karanteenien kaventama. Päivän ensimmäinen vastustaja kärsi kuitenkin samaisesta ongelmasta, ja aikaan saatiin tasainen koitos vajaamiehityksillä. Levin riveistä löytyi päivän aikana niin uusia, kuin vanhojakin tuttuja!

Ensimmäinen erä alkoi rauhalliseen tahtiin haistellessa ja uusien pelikavereiden nimiä opetellessa. Jalkoja säästeltiin molemmin puolin, kun pitkä päivä oli vasta alkamaisillaan. Leviläiset saavat palloa toimitettua vastustajan maalille, ja ajassa 11:44 #26 Netta Halme lataakin Leviläisille lukemiksi 1-0, syöttäjänä #76 Janna Siirtola. Erän viimeisillä sekunneilla Santa’s United tasoittaa tilanteen, erätauolle lukemissa 1-1.

Toisessa erässä Leviläiset hallitsevat edelleen peliä, mutta maalipaikoista ei vain saada pelivälinettä reppuun. Vastustaja taas ei jätä paikkojaan hyödyntämättä, ja ajassa 23:28 Leviläiset ovat jo 1-3 tappiolla. Erän lopulla kuitenkin #18 Sirpa Oiva onnistuu yksilösuorituksella, ja onnistuupa myös heti kolmannen erän alkuunkin! Ajassa 32:56 tilanteeksi 3-3, maalintekijänä #18 Oiva, syöttäjänä #66 Annu Tyyskänen.

Ottelun loppuun Levin #17 Iida-Maria ”Kille” Kilpeläinen onnistuu vielä sijoittamaan voitto-osuman alanurkkaan #8 Sanna Ovaskan syötöstä, tuloksena 4-3 ja sarjan kärkisija tiukemmin Leviläisten näpeissä!

Maalivahtien torjunnat: #35 Anni Similä 9/12 (3+2+4), Santa’s United 22/26 (9+7+6)

HaHe III – SBC Levi 7-2 (1-1, 4-0, 2-1)

Haukiputaalaisia ei tänä viikonloppuna pandemia painanut, kun Rovaniemelle oli saapunut pelureita niin, että porotokan puntti tutisi jo alkulämmöillä! Määrä ei kuitenkaan korvannut laatua, ja ensimmäinen erä taisteltiin tasaisesti lukemissa 1-1. Peli alkoi #12 Eveliina Taljan 2 minuutin jäähyllä, jota seurannut alivoima kyykittiin onnistuneesti. Hetkeä myöhemmin nähtiin HaHe:n ensimmäinen osuma, jonka jälkeen tasapelin lyö #47 Satu Karjala #8 Ovaskan syötöstä.

Toisessa erässä alkaa Leviläiset olla jo hienoisesti kuuluisassa ”purjeessa”, kun ajassa 19:19 HaHe rankaisee ylivoimalla lukemiksi jo 3-1. Leviläisen jalka väsyy entisestään, kun kyseenalaista vaihtovirhettä kärsimään lähetetään #47 Karjala. Alivoima vielä selätettiin, mutta erän loppuun HaHe karkaa jo 5-1 johtoon.

Kolmannessa erässä Leviläiset jaksavat vielä taistella tappioasemastaan huolimatta, ja #17 Kilpeläinen – #8 Ovaska -kaksikko onnistuukin kaventamaan tilanteeksi 6-2. Ottelun loppuun HaHelaisille vielä yksi osuma, loppulukemiksi 7-2.

Maalivahtien torjunnat: HaHe III 6/8 (3+1+2), #35 Similä 14/21 (7+4+3)

Päivän tehoilijat: #8 Ovaska 0+3, #17 Kilpeläinen 2+0, #18 Oiva 2+0

”Olipa hauskat pelit. Ekka peli oli tosi tasaista, kun vastustajalla oli saman verran pelureita kuin meillä. Saatiin hienosti tultua tasoihin lopuksi ja viimein ohi kun Killen veto meni alakulmaan ja saatiin voitto siittä. Toinen peli ja vastustajan 17+2 peluria asettui vastaan. Hieno taistelu, mutta voittoon saakka ei riittänyt. Lisäpelaajat olivat huikeita ja kaikilla jäi hyvä fiilis.” – #47 Karjala ”A”

Sarjataulukko ja tilastot: https://salibandy.fi/tulospalvelu/24/8386/8845/2021-2022/sarjataulukko

Seuraavat ottelut

Lauantaina 29.1.2022 SBC Levin naisten edustusjoukkue matkaa Kempeleen Zemppi Areenalle, missä vastaan asettuu SSRA IV ja Kainuun Ärjy! Pysyykö Leviläiset kiinni sarjakärjessä, vai verottaako virus jälleen?

-AS #35