Miesten edustusjoukkue avasi kautensa voitolla ja tappiolla

| Aiheet: Miehet edustus, Raportit

Miesten edustus avasi 4-divarikautensa Torniossa sunnuntaina 3.10.2021 ja mukaan saatiin kaksi arvokasta sarjapistettä!

SBC Levi – YNM 6-4 (1-1, 3-1, 2-2)

Ensimmäisessa ottelussa vastaan asettui kokonaan uusi tuttavuus sarjapeleissä eli Ylikiimingin Nuijamiehet. Tasainen taisto kääntyi porotokan eduksi 2. erän puolivälin tienoilla, jolloin #25 Juho Wesslin ja #14 Teemu Tuhkanen maalasivat kolmen sekunnin välein. Tuhkanen iski erän loppuminuuteilla porotokan jo 4-1 johtoon päivän toisella osumallaan.

YNM pysytteli kuitenkin iskuetäisyydellä erikoistilannemaalien avulla (kaksi ylivoimaosumaa ja yksi maali siirretyn rangaistuksen aikana) nousten vielä maalin päähän 3. erässä. #18 Juha-Pekka Koutaniemi pisti homman pakettiin viimeistelemällä ottelun viimeisen osuman tyhjiin ja loppulukemiksi 6-4.

Joukkueelle tuli Jobin postia heti 1. erässä, kun #42 Juha Ihalainen loukkasi takareitensä ja on toistaiseksi sivussa pelikentiltä. ”Juhalaisen” paikan kokoonpanossa otti vasta 14-vuotias #77 Kaapo Mäkimartti, jolle ottelu oli ensimmäinen aikuisten sarjoissa ja poikahan kruunasi debyyttinsä syöttöpisteellä joukkueen 4-1-maaliin.

Niin ikään debyyttiottelunsa pelanneen #14 Tuhkasen tehoilua (2+1) synkensi tarpeeton 2+10min rangaistus jälkipelistä. Maali, syöttö ja käytöskymppi samassa ottelussa olkoon tästä lähtien siis Tuhkanen-hattutemppu Gordie Howe-hattutemppua mukaillen. Maalin suulla #2 Ville Kultimalle 14 torjuntaa.

SS Uleå – SBC Levi 4-1 (2-0, 1-1, 1-0)

Myös päivän toisessa ottelussa vastaan asettui uusi tuttavuus sarjapeleissä, SS Uleå Oulusta. Muutama tuttu nimi vastustajan kokoonpanosta kuitenkin löytyi ja myös yksi entinen SBC Levi-pelaaja, sittemmin oululaistunut Henri ”Mane” Manelius.

SS Uleå hyppäsi heti ottelun alkuhetkiltä alkaen kuskin paikalle pelaten laadukasta pallollista peliä. Vastustaja onnistuikin tekemään lähes kaksi identtistä maalia 1. erään ennen kuin lääkkeet puolustuspään tiivistämiseen löytyi.

SBC Levi pääsi mukaan otteluun ajassa 20:59 #18 Koutaniemen laukoessa 1-2-kavennusosuman etukulmaan. Tämän jälkeen peli alkoi tasoittua ja maalipaikkoja syntyi molempiin päihin, mutta etenkin porotokan osalta viimeistely jätti paljon parantamisen varaa.

SS Uleå onnistui iskemään tärkeän pukukoppimaalin 20 sekuntia ennen toista erätaukoa ja loppulukemat 1-4 syntyivät aivan ottelun loppuhetkillä. Vastustajan vahvaan pallolliseen peliin ei pystytty tällä kertaa kunnolla vastaamaan ja harmittavasti myös ylivoimalla kudit jäi piippuun (0/2). Vastustajan veskaria päästiin testaamaan kuitenkin 21 laukauksen verran, mutta vain yksi pallo löysi tiensä maaliin asti. SBC Levin maalin suulla #35 Eemil Aholalle 15 torjuntaa.

Otetaan peleistä opit talteen ja työnteko jatkuu heti alkuviikosta reenien merkeissä!

Joukkue palkitsi päivän parhaana pelaajana #37 Eetu Rantatalon, joka jälleen kerran ahkeroi valtavan työmäärän oikealla laidalla.

Sarjataulukko ja tilastot: https://salibandy.fi/tulospalvelu/43/5534/5878/2021-2022/sarjataulukko

Seuraavat ottelut

Miesten edustusjoukkue matkustaa la 16.10.2021 Sodankylään, jossa vastaan asettuu klo 13:00 AC Susikädet Iistä ja klo 15:00 Dynamo Akatemia Oulusta!