Seura täyttää 20 vuotta 9.3.2020!

| Aiheet: Seura, Uutiset

Seuran perustamisesta tulee tänään 9.3.2020 kuluneeksi tasan 20 vuotta!

Kittilän yhdeksi merkittävimmistä urheiluseuroista kasvanut salibandyseura SBC Levi sai alkunsa alkuvuodesta 2000, kun monilajiseura Kittilän Nuoret 2000 ry perustettiin.

Seura osallistui jalkapallo- ja salibandysarjoihin KiNu-nimellä ensimmäiset neljä vuotta, kunnes vuonna 2004 seuran nimeksi vaihdettiin Football Club/Sports Club Levi ry. Samalla seuran salibandyjaosto otti käyttöönsä nimen Salibandy Club Levi eli SBC Levi.

Loppuvuodesta 2012 seura päätti luopua muista lajeista (lentopallo, jalkapallo, futsal) ja keskittyä yhteen lajiin, salibandyyn. Samalla koko seuran nimeksi muutettiin SBC Levi ry.

Seura kasvaa edelleen ja voi hyvin, ja seuran oman jäsenrekisterin mukaan jäsenmäärä on tällä hetkellä lähes 300, mikä on paikkakunnan pienen koon huomioon ottaen hieno määrä.

Seuran nykyinen pelaajapolku mahdollistaa salibandyn harrastamisen kaikissa ikäluokissa noin 3-vuotiaasta alkaen (perhesählyryhmät) aina eläkeläiseen asti (aikuisten harrasteryhmät) sekä miehissä että naisissa.

Syksyllä 2020 tulee puolestaan kuluneeksi 20 vuotta siitä, kun seuran kilpajoukkue osallistui ensimmäistä kertaa Salibandyliiton alaisiin kilpasarjoihin.

20v-juhlavuoden kunniaksi onkin luvassa monenlaista jännää, joten pysyhän kuulolla! 🥳