Naisten edustus päättää kautensa Kempeleessä

| Aiheet: Naiset edustus, Raportit

Naisten edustus matkasi kakkosdivisioonan jatkosarjan turnaukseen Kempeleen Zemppi Areenalle 27.3.2022. Jatkosarjassa vastaan asettuivat Santa’s United ja Merikoski SBT. Naisten edustus lähti turnaukseen sarjan kakkossijalta, vain pisteen jäljessä kärkipaikkaa pitävästä Haukiputaan Heitosta. Turnauksessa ei yllätyksiltä säästytty, kun lopulta kärkipaikan vei Merikoski SBT kahdella voitolla ja tasapistein kakkossijalle yltäneen Levin kanssa, HaHe III:n jäädessä kahdella tappiolla sarjan sijalle 3.

Santa’s United – SBC Levi 1-3 (1-3, 0-0, 0-0)

Päivän ensimmäistä ottelua on ehditty pelata vaivaiset 24 sekuntia, kun #15 Pia Lipponen aukaisee Leviläisten maalihanat #56 Tuuli Korhosen syötöstä. Alusta alkaen peli lähtee käyntiin Levin hallinnalla, mutta ajassa 07:10 Santa’s United pääsee ylivoimalla tasoittamaan tilanteeksi 1-1. Ajassa 10:19 #18 Maria Pälä vie Levin jälleen johtoon #6 Krista Ahon syötöstä. Hetkeä myöhemmin #56 Korhonen iskee yksilösuorituksella loppulukemiksi jäävän 1-3 osuman. Kaksi viimeistä erää Levi hallitsee peliä, mutta ei onnistu enää maalinteossa. Santa’s United pääsee muutamille maalipaikoille, mutta ei tänään horjuta Levin johtoasemaa.

Maalivahtien torjunnat: Santa’s United 21/24 (5+7+9), #35 Anni Similä 10/11 (2+3+5)

SBC Levi – Merikoski SBT 4-5 (2-1, 1-0, 1-4)

Päivän toisessa ottelussa vastaan asettuu oululainen Merikoski SBT. Ensimmäinen erä alkaa vielä pirteän Levin hallinnalla. Kaksikko #6 Aho – #56 Korhonen johdattaa Leviläiset kahdella maalilla johtoon ajassa 11:44. Merikoski kuitenkin onnistuu auenneesta paikasta maalinteossa, ja erätauolle lähdetään lukemissa 2-1.

Toisessa erässä Merikoski pääsee jo paremmin peliin mukaan, ja onnistuu luomaan tilanteita Leviläisten maalille. Maalinteossa vastustaja ei tässä erässä kuitenkaan onnistu, mutta Levin kapteeni #6 Aho sen sijaan iskee ottelun kolmannen maalinsa ajassa 22:49 vieden Levin naiset erätauolle 3-1 lukemissa.

Kolmas erä alkaa #7 Maiju Takalan 4-1 osumalla, syöttäjänä #20 Heidi Hämäläinen, ja ottelu alkaa näyttää jo Leviläisten voitolta. Jalka alkaa kuitenkin Levin naisilla jo painaa, ja Merikosken tullessa takaa jo yhden maalin päähän, Levi ottaa aikalisän ajassa 43:04. Tilanne on 4-3, ja ottelun voittaja mahdollistaa itselleen sarjan voiton. Viimeiset kaksi minuuttia Leviläiset antavat puolustuspäässä kaikkensa, mutta jalka painaa, pallo pomppii eikä sitä saada millään haltuun, kun Merikoski pyörittää peliä ilman maalivahtia. Maalinedustaistelun päätteeksi pallo Leviläisten verkkoon, tilanteeksi 4-4 ajassa 43:47. Tasapeli riittäisi Leviläisille, mutta reilu minuutti pitäisi vielä kestää. Merikoski ei kuitenkaan tasapeliin tyydy, vaan jatkaa peliä kuudella viittä vastaan ilman maalivahtia. Leviltä puhti on pois, ja Merikoski armotta iskee vielä 4-5 voittomaalin vain alle puoli minuuttia ennen ottelun loppua.

Merikoski nousee näin yllättäväksi sarjavoittajaksi ja lähtee nousukarsintoihin, Levin naisille 2. sija.

Maalivahtien torjunnat: #2 Iida Poikela 19/24 (3+9+7), Merikoski SBT 14/18 (8+3+3)

Päivän tehoilijat: #6 Aho 3+1, #56 Korhonen 1+3

Sarjataulukko ja tilastot: https://salibandy.fi/tulospalvelu/24/8386/8845/2021-2022/sarjataulukko

-AS #35