Naisten kakkosjoukkue matkusti lauantaina 16.10 Tornioon jatkamaan sarjapelejä. Reissusta tuotiin kotiin kaksi pistettä ja tiukka tappio.
LNM – SBC Levi II 0-3 (0-0, 0-2, 0-1)
Täyden kolmen kentällisen voimin porotokka lähti pelaamaan ensimmäistä kertaa Limingan Niittomiehiä vastaan ilman ennakko-odotuksia. Ensimmäinen maali ja sen tuoma rentous antoi odotuttaa itseään läpi koko ensimmäisen erän, kun ottelua käytiin rinta rinnan 0-0 lukemissa. Ottelun alussa oli pientä käynnistymishitautta, ja vastustaja pääsi muutaman kerran vaarallisille maalipaikoille, jotka Levin maalivahti #35 Jatkola kuitenkin varmasti torppasi.
Pikkuhiljaa Levin naiset saivat peliä hallintaansa ja maalipaikkoja luotua. Ensimmäinen maali kirjattiin toisessa erässä ajassa 22:08, kun #11 Kosunen avasi päivän lukemat. Alle kahden minuutin kuluttua #8 Kuusela vei naiset 2-0 johtoon.
Kolmannessa erässä #8 Kuusela iski vielä päivän toisen maalinsa vieden Levin kolmen maalin päähän kaverista. Naisille tarjottiin vielä kahden minuutin ylivoimaa ottelun loppuun vastustajan pelatessa kädellä. Valitettavasti siitä ei kuitenkaan päästy rokottamaan vastustajan peittäessä vedot hyvin. Levin naiset onnistuivat luomaan ottelussa lukemattoman määrän hienoja maalipaikkoja, mutta valitettavasti viimeistely ei ollut yhtä hyvällä tasolla.
Maalivahti #35 Jatkolalle kirjattiin ottelussa 7 torjuntaa, ja tämä oli hänelle kauden ensimmäinen nollapeli.
SBC Levi II – HaHe II 2-3 (1-1, 0-0, 1-2)
Päivän toinen ottelu oli koko pelin läpi tiukkaa ja tasaista vääntöä. Oma peli takkuili hieman, eikä maalipaikkoja saatu luotua yhtä paljoa. Peli sai lupaavan alun jo toisella minuutilla, kun #3 Tornberg kävi tekemässä ottelun ensimmäisen maalin. Hetki sen jälkeen tarjottiin jälleen mahdollisuutta ottaa etumatkaa vastustajan hankkiessa kahden minuutin jäähyn. Ylivoima ei kuitenkaan ollut tehokas tässäkään ottelussa, eikä maalia saatu aikaiseksi. Ensimmäisen erän lopussa HaHe II tuli rinnalle 1-1 lukemiin.
Toinen erä oli tiukkaa vääntöä, ja omassa päässä oli paljon vaarallisia tilanteita. Tolpat taisivat kilistä useampaankin otteeseen, ja matkassa oli ehkä vähän onneakin. Myöskään hyökkäyspäässä pallo ei tahtonut upota maaliin.
Viimeisessä erässä sattui ja tapahtui, jäähyjä otettiin molemmin puolin. Ylivoimamaalit jäivät Levin naisilta reissulla tekemättä, vaikka mahdollisuuksia oli useita. Lopulta ottelun ratkaisuhetket käytiin pelin viimeisillä minuuteilla, kun viimeisten neljän minuutin aikana kentällä tehtailtiin vielä kolme maalia. Vastustaja pääsi rankaisemaan keskialueella otetusta estämis-jäähystä, ja teki heti perään vielä toisen maalin tasakentällisin. Levin naiset eivät luovuttaneet, vaan karvasivat ylhäältä ja kavensivat tilannetta vielä 2-3 tilanteeseen.
#35 Jatkola torjui maalilla yhdeksän kertaa.
Joukkueella on ollut tapana valita pelireissuilla yksi pelaaja, joka onnistui ”karistamaan apinan selästään”. Levin joukkueesta valmennus nosti esiin pelaajan #3 Eeva-Maria Tornbergin, joka jaksoi tehdä ahkerasti töitä molempien otteluiden läpi. Ensimmäisessä ottelussa maalit jäivät vielä tekemättä, mutta toisessa ottelussa apina selvästi tippui Eeviksen harteilta jo ensi minuuteilla.
Näin kommentoi valmentaja Mikko Hast päivän pelejä:
”Viikonlopun kaksi täysin erilaista vastustajaa oli hyvänä mittarina joukkueen tämänhetkisestä tasosta. Ensimmäisessä pelissä päästiin pelaamaan omilla vahvuuksilla. Hyökkäyspäässä pallon kanssa oltiin maltillisia ja saatiin luotua paljon laadukkaita paikkoja, mutta viimeistely oli hankalaa. Jälkimmäisessä pelissä puolustuspelaamisessa sekä pelin avauksessa emme olleet terävimmillään. Muutamat pitkät pallolliset jaksot sekä tehokas maalipaikkojen hyödyntäminen näyttivät, että osaamista pallolliseen peliin joukkueesta löytyy. Jälkimmäisen ottelun niukasta tappiosta huolimatta 2 pistettä jätti hyvän fiiliksen turnauksesta.”
Sarjataulukko ja tilastot: https://salibandy.fi/tulospalvelu/18/7256/8183/2021-2022/sarjataulukko
Seuraavat ottelut
Seuraava turnaus mitellään kahden viikon kuluttua 30.10 Kuusamon liikuntakeskuksessa. Tulossa on varmasti kovia kamppailuja, kun vastaan saadaan SS Kanuuna sekä paikallinen PaKa. Tervetuloa kannustamaan!
– EV #19