Opas junioripelaajan vanhemmille

Lapsen harrastuksen tukeminen

Vanhempana tärkein tehtäväsi on tukea lapsesi harrastusta. On hyvä muistaa, että lapset osallistuvat harrastukseensa omasta tahdostaan – se on siis pääosin lapsen ja nuoren oma juttu. Vanhemman hyväksyntä on kuitenkin elinehto jokaiselle lapselle ja nuorelle. Kannustus ja rohkaisu antavat lapsille itseluottamusta.

Kun vanhemmat suhtautuvat lapsen harrastukseen oikealla asenteella, se vahvistaa lapsi-vanhempi -suhdetta. Harrastus on lapselle ja nuorelle iso asia, joten osallistumalla ja tukemalla vanhempi pääsee osallistumaan tärkeään osa-alueeseen lapsen elämässä.

Harjoitusten seuraaminen

Pelien ja harjoitusten seuraaminen on sovittava yhdessä vanhemman ja lapsen kesken (tietysti myös valmentajan ja tilan mukaan). Hyvänä periaatteena voidaan pitää, että pääsääntöisesti vanhemmat eivät ole katsomassa lasten harjoituksia. Näin lapsi ei tunne olevansa koko ajan tarkkailun alla ja voi keskittyä harjoituksiin täysillä. Välillä harjoituksia voi kuitenkin tulla katsomaan ja lapselle tulee antaa mahdollisuus toivoa vanhemman läsnäoloa. Näin vanhempi voi esimerkiksi tulla katsomaan harjoituksia, kun lapsi on oppinut jotain uutta, jonka haluaa näyttää vanhemmalle.

Ideaalitilanteessa harjoituspaikka on niin lähellä, että lapsi voi itse kulkea harjoituksiin. Jos tämä ei onnistu, kannattaa sopia kimppakyytejä lähellä asuvien pelaajien vanhempien kanssa. Näin vanhemman ei tarvitse kuljettaa lasta jokaisiin harjoituksiin. Mikäli viet lapsen harjoituksiin, voit harjoitusten katsomisen sijaan hyödyntää ajan muilla tavoin. Lapsen harjoitusten ajaksi voi mennä itsekin (tai miksei yhdessä muiden vanhempien kanssa) liikkumaan vaikka luontoon tai kuntosalille. Piristävän kävelylenkin ulkoilmassa voi tehdä missä vain. Harjoitusten aikana ehtii myös usein käydä kaupassa hoitamassa ruokaostokset tai muilla asioilla.

Pelien seuraaminen

Suurin osa lapsista toivoo vanhempaa katsomaan pelejä. Riippumatta pelaajan iästä, ennen pelin alkua katse usein kiertää katsomoa ja etsii tuttuja naamoja. Osallistu siis mahdollisuuksien mukaan otteluihin katsojana.

Katsojan roolissa on hyvä muistaa muutama periaate. Positiivinen kannustaminen ja tsemppaaminen on hyvin toivottavaa. Sen sijaan lapselle huutaminen ja neuvominen ei ole hyväksyttävää, koska valmennus hoitaa sen parhaansa mukaan. Kentällä ollessaan lapsi on liian kiireinen ottamaan neuvoja vastaan ja keskittyminen täytyy olla pelissä, eikä katsomon kuuntelussa. Lapsen pitää itse oppia tekemään oikeat ratkaisut kentällä. Pelien aikana ohjeet ja neuvot tulevat ohjaajilta/valmentajilta vaihtopenkillä.

Myös tuomarin tai valmentajan/ohjaajan kannattaa antaa hoitaa oma tehtävänsä rauhassa, sillä heillekään huutelu ei edistä sitä, että lapsi saa pelistä mukavan kokemuksen. Usein naama punaisena katsomosta tuomarille huutava vanhempi saa oman lapsen nolostumaan, puhumattakaan esimerkkinä olemisesta.

On hyvä tiedostaa, että myös pettymykset kasvattavat lasta. Kannattaa myös muistaa, että peli voi olla onnistunut, vaikka voittoa ei tulisikaan. Tämän takia ensimmäinen kysymys kotiin tulevalle lapselle voisi olla ”Oliko hauskaa?”, ”Onnistuitko omissa suorituksissasi?” tai ”Missä taidossa kehityit”?

Varustevinkit

Salibandy ei varsinaisesti ole välineurheilua, mutta tietyt perusasiat varusteiden suhteen kannattaa silti huomioida. Nuoren salibandypelaajan tärkeimmät varusteet ovat sisäpelikengät, maila ja suojalasit.

Sisäpelikengät

Hyvä salibandykenkä kestää jalkoihin kohdistuvat väännöt sekä tukee äkkipysähdyksissä ja suunnanmuutoksissa. Iskunvaimennus ja pehmeä pohja ovat kengän keskeisiä ominaisuuksia, sillä pelissä juostaan paljon.

Sisäpelikenkien tulee olla kiertojäykät ja kulutuskestävät. Matala varsi tuo liikkeeseen ketteryyttä, mutta korkeareunainen tukee lajissa koville joutuvaa nilkkaa. Valinta on makukysymys.

Kenkien valinnassa huomioitavaa:

1. Istuvuus – Kengän pitää tuntua hyvältä jalassa
2. Oikea koko – Kenkä ei saa tuntua liian ahtaalta, varpaat ei saa osua kärkeen. Toisaalta liian isoa kenkää ei voi ostaa, koska silloin vaimennukset ja tuet eivät osu oikeaan kohtaan
3. Oikeantyyppinen kenkä – Kiertojäykkyyttä ja vaimennusta pitää löytyä, lisäksi mietittävä haluaako tukea, hyvää alustatuntumaa tai korkeampaa vartta
4. Pohjan pito – Kengän pidon tulisi säilyä likaisella ja liukkaallakin alustalla
5. Päällisen kestävyys – Päällinen ei saa rikkoutua heti tai pohja revetä. Kengän pitää kestää käyttöä
6. Sisäpelikenkien iskunvaimennus ja pohjan muodot kuluvat käytössä, joten uudet kengät on hyvä ostaa vähintään kerran vuodessa

Maila

Salibandymaila on sopivan pituinen, kun varsi ylettyy navan ja rintalastan alareunan väliin. Liian pitkää mailaa on vaikea käsitellä, ja se heikentää laukaisuedellytyksiä. Liian lyhyellä mailalla on puolestaan huono ulottuvuus. Mailanvalmistajat myyvät eripituisia mailoja junioreille, joten helpointa on ostaa suoraan oikeanpituinen maila.

Pituuden ohella toinen tärkeä mailan varren ominaisuus on jäykkyys (flex). Jäykkyydellä tarkoitetaan sitä, että kuinka monta millimetriä mailan varsi taipuu. Näin ollen mitä isompi luku, sitä enemmän maila taipuu. Mailanvalmistajat merkkaavat varren jäykkyyden mailoihin. Junioripelaajan mailan tulee olla riittävän joustava, jotta pelaaja saa vetoihin voimaa. Joustava varsi myös helpottaa pallonhallintaa. Junioreille hyvä jäykkyys on 30 mm tai enemmän.

Lapa on mailan henkilökohtaisin osa, sillä siitä voi käyristämällä muotoilla haluamansa kaltaisen. Lavan kovuus ja muoto vaikuttavat syöttöihin ja vetoihin. Lavassa tulisi olla riittävästi suoraa pintaa syöttöjen ja laukausten oppimiseen. Osa lavoista on myös valmiiksi hieman muotoiltuja. Junioreilla lapa ei saa olla liian kova, jotta voimat riittävät sen käsittelyyn laukauksissa. Lavan pehmeys antaa myös paremman tuntuman palloon, joten junioreiden on hyvä suosia pehmeitä lapoja.

Mailan vartta voi tarvittaessa lyhentää (lyhennetään yläpäästä) ja lapaa halutessa käyristää. Käyryys saa sääntöjen mukaan olla enintään 30 milliä. Lapa käyristetään kuumana (esimerkiksi kuumailmapuhaltimen avulla), minkä jälkeen se jäähdytetään heti kylmän vesihanan alla.

Maalivahdit

Maalivahti käyttää kypärää, topattua paitaa tai rintapanssaria, topattuja housuja, polvisuojia, alasuojaa ja hanskoja. Kenttäpelaajiin verrattuna maalivahdit suosivat usein myös täysin erilaisia kenkiä. Esimerkiksi kevyet painikengät ovat suosittuja, koska niillä on ketterämpi ja nopeampi liikkua kuin tavallisilla sisäpelikengillä.

Suojalasit

Junioripelaajan on pakollista käyttää pelatessa suojalaseja, jotta vältytään silmävammoilta. Suojalasien hankinnassa tärkeintä on lasien istuvuus; lasien tulee tuntua hyvältä päässä. Huomiota kannattaa kiinnittää myös kiinnitykseen (takaremmi) ja lasien huurtuvuuden estoon.

Lähde: tyttosalibandy.fi