Naisten edustuksen Oulun reissulta tuomisina yksi piste

| Aiheet: Naiset edustus, Raportit

Aivan loppu

Kauden ollessa yhtä turnausta vajaa ja jumbosijan taattu, on turha muuttaa pelikirjaa. Koko kausi on ollut takkuinen sairasteluiden ja muiden poissaolojen rokotettua jo muutoinkin pienehköä rosteria. Tähänkin turnaukseen lähdettiin jälleen vajaamiehistöisenä ja kasaan saatiin vain kourallinen pelaajia, joista onneksi kolmella löytyi myös taitoa pidellä pallon lisäksi mailaa kädessä. Tämä antoikin mahdollisuuden hieman leikitellä kentällisillä. Sitä ei koskaan tiedä kuka sieltä maalinsuulta löytyykään. Vakiomaalivahti mutta naisten nelosjoukkueen peleissä debyyttinsä kenttäpelaajana tehnyt #35 Anni Similä nähtiin tällä kertaa kentällä, kun ensimmäisessä ottelussa maalin suuta vartioi #1 Mona Vainikka. Ensimmäisessä pelissä maalin laukoneen #55 Kerttu Mäkimartin mainiot otteet jatkuivat puolestaan toisessa pelissä, kun kentältä maalinsuulle siirtynyt T15- joukkueen maalivahti pelasi ensimmäisen ottelunsa naisten edustuksen maalissa ja nousi samalla sarjan maalivahtipörssin kärkeen ylivoimaisella 91,67 torjuntaprosentilla.

SBC Levi – Kainuun Ärjy 5-9

Päivän ensimmäinen ottelu pelattiin sarjassa toisena olevaa Kainuun Ärjyä vastaan. Vahvasti pelaava ja nopeasti palloa liikuttava vastus ei jättänyt Leville montaa maalintekopaikkaa ja hyödynsi omansa ottelun ensimmäisessä erässä kahdesti. Toisen erän alussa Ärjy ärjyi kolmannen maalinsa ennen kuin Levi pääsi peliin mukaan #17 Pirkko ”Hattu” Raittisen ensimmäisellä osumalla. Syötön Pirkon maaliin antoi #7 Maiju ”Aivan loppu” Takala. Erässä nähtiin vielä peräti viisi osumaa, joista vain yksi merkattiin Leville, kun muutoinkin taistelullaan esimerkkiä näyttäneen #10 Iines Kärkölän namupassi kulmasta tavoitti maalin edestä #55 Kerttu Mäkimartin. Toiselle erätauolle mentiin lukemissa 2-7. Kolmas erä alkoi sekin vastustajan maalilla mutta pian tuon jälkeen Levi sai mahdollisuuden pyörittää kuudella siirretyn rangaistuksen ajan. Tästä hienosta pallonhallinnasta ei kuitenkaan maalia syntynyt eikä pallonhallinta jatkunut niin hienosti viidellä neljää vastaan ja Ärjyn pelaaja pääsikin rokottamaan Leviä alivoimalla. Viimeisen viiden minuutin aikana Levi kuitenkin tajusi, että koska peliaikaa oli jäljellä vain se viisi minuuttia, voisi yhtä hyvin pelata täysillä ja maalaili #17 Pirkon sinetöimän hattutempun ja #7 Maijun osuman siivittäminä taululle loppulukemat 5-9.

SB Hurricane – SBC Levi 1-1

Toisessa ottelussa vastaan asettui neljänneltä sijalta SB Hurricane. Otteluun saatiin lisävahvistuksia kun #8 Soile Määttä ja nelosjoukkueen Eve Talja liittyivät mukaan mutta #55 Kertun siirtyessä maaliin ja #14 Anniina Paavilaisen vanhusten palvelutaloon, pysyi pelaajamäärä samana. Kamppailu ei paljon ilahduttanut maalijanoisen yleisön silmää, kun tasaisessa ottelussa nähtiin ainoastaan kaksi maalia. Maalipaikkoja sitä vastoin oli puolin ja toisin ja niistä runsaslukuinen yleisö saikin nauttia. Pallo singahteli sinne tänne, tolppiin, torjuntoihin ja päätyverkkoihin mutta ei maaliin. Aivan ensimmäisen erän loppuun erittäin vahvat ottelut pelannut ja kapteenin nauhaa tyylikkäästi kantanut #15 Pia Lipponen pisti kuitenkin pallon pömpeliin #35 Anni Similän syötöstä. Toinen erä pelattiin maaleitta ja vastustajan tasoitusosuma nähtiin heti kolmannen erän alkuun. Loppuottelu mentiin ilman tilastomerkintöjä, lukuun ottamatta ns. taktista aikalisää, jonka Levi otti tarjotakseen väsyneelle joukkueelle ylimääräisen hengähdystauon. 1-1 tasapeli raskaan ottelun päätteeksi tuntui lähestulkoon voitolta.

Koska vähäisellä pelaajamäärällä päädyttiin kolmen pakin taktiikkaan, muokkautui tästä valmentajan mielestä niin vedenpitävä taktiikka, että sitä noudatetaan loppukausi. Pakkien onneksi pelejä on jäljellä vain kaksi, jotka pelataan muutaman viikon päästä lauantaina 8.3. Rovaniemen Ounasrinteellä. Jos voitto tulee niin joukkue lupaa kantaa valmentaja Teemu ”Pallari” Palsamäen vaatteet päällä suihkuun. Luulisi tämän motivoivan pelaajat sankoin joukoin loppukauden harjoituksiin.

-#14 AP