N3-joukkueelle neljän pisteen kotipelit

| Aiheet: Naiset III, Raportit

Ounasrinteellä pelattiin jälleen salibandyn naisten kolmosdivisioonan otteluita sunnuntaina 9.2.2025. Vastaan asettui ensimmäisessä pelissä meille tuttuakin tutumpi Santa’s United. Toisessa pelissä kohtasimme Sastamolon.

 

Ensimmäinen peli  SBC Levi III – Santa’s United 4-0 (2-0, 1-0, 1-0)

Vastustaja pystyi puolustamaan meidät parhailta maalintekosektoreilta pois. He onnistuivat myös ajoittain antamaan hyvää painetta. Meidän joukkue yritti väkisin saada syöttöä kaverille keskustaan, vaikka vastustajan pelaajia oli välissä.

 

Onnistuimme kuitenkin rakentamaan muutamia hyviä tilanteita, joista saatiin laitettua pallo vastustajan maaliin. Meidän ylivoima toimi kerrankin ja saimme rakennettua hyvän kuvion, jonka päätteeksi pallo oli vastustajan maalissa.

 

Onneksi meidän joukkueen tehokkuus pysyi kuitenkin loppuun asti, ja saimme pelistä tärkeän voiton.

 

Pelin parhaana pelaajana palkittiin Sofia Määttä.

 

Helmis Kotajärvi pelasi mahtavan nollapelin meidän maalilla.

 

Pisteille pääsivät:

#25 Määttä Sofia 2+0

#39 Nevala Nelli 1+1

#3 Tornberg Eeva-Maria 1+0

#6 Virkberg Aada 0+1

#12 Hurtig Kerttu 0+1

#38 Narkiniemi Milja 0+1

 

Toinen peli  Sastamolo – SBC Levi III 2-9 (2-3, 0-4, 0-2)

Toinen peli tarjosi meidän joukkueelle shokkihoitoa, kun vastustaja teki kaksi maalia ensimmäisen erän alkuminuuteilla. Tästä shokista kuitenkin toivuttiin hienosti, mikä kertoo paljon meidän joukkueesta. Meidän joukkue voitti lopulta pelin lukemin 9-2.

 

Kun lapa on kuumana, sitä kannattaa ruokkia. Nelli Nevalan lapa oli pelipäivänä kuumana, kun hän laukoi pallon viisi kertaa vastustajan maaliin. Nelli palkittiin myös pelin parhaana pelaajana.

 

Helmis Kotajärven torjuntaprosentti tässä pelissä oli 77.78.

 

Pisteitä keräsivät:

#39 Nevala Nelli 5+1

#25 Määttä Sofia 0+3

#6 Virkberg Aada 0+2

#3 Tornberg Eeva-Maria 1+0

#7 Pasma Tiina 1+0

#17 Pekkala Tiina-Maija 1+0

#26 Heikki Pia 1+0

#8 Kuusela Johanna-Maria 0+1

#27 Haavikko Maria 0+1

 

Taisto-apina pääsi tällä kertaa Nelli Nevalan kainaloon. Nelli teki joukkueelle monta maalia ja tarjoili hyviä syöttöjä ketjukavereilleen.

 

Joukkueelle hienot neljä pistettä mukaan päivän peleistä. Treenaaminen ja työnteko jatkuu, kun katse käännetään kohti seuraavia pelejä.

 

#39 NN