Miesten edustusjoukkue avasi kautensa Suomen Cupin esikarsintapeleillä la 20.8.2022 Rovaniemellä. Pelaamattomuus näkyi kentällä, mutta samalla nähtiin myös, että millä osa-alueilla on tällä hetkellä eniten kehitettävää.
AC Ressut – SBC Levi 6-1 (2-0, 2-0, 2-1)
Viime kaudella 3-divaria pelannut rovaniemeläinen AC Ressut oli selvästi parempi päivän ensimmäisessä ottelussa, eikä SBC Levi saanut luotua montaakaan huippuvaarallista paikkaa. Hyökkäyspään pallollinen peli oli hakusessa ja etäisyydet kasvoivat suuriksi, joten kovinkaan montaa hyvää hyökkäyspään pyöritystä ei saatu aikaiseksi.
Porotokan kauden avausmaalin viimeisteli #77 Kaapo Mäkimartti ajassa 43:45 lyömällä paluupallon maalin edestä sisään.
Maalilla #34 Tuomas Siepille 16 torjuntaa.
SB Hurricane – SBC Levi 8-4 (4-0, 2-1, 2-3)
Päivän toisessa ottelussa vastaan asettui viime kaudelta tuttu ja alkavallakin kaudella samassa 4-divarilohkossa pelaava SB Hurricane Oulusta.
Ensimmäisen pelin tappiosta sisuuntuneena SBC Levi aloitti pelin terävästi ja 3-4 ensimmäistä peliminuuttia pallo oli Hurricane-päädyssä. Peli olisi voinut olla paremmalla viimeistelyllä jo 0-3 tässä vaiheessa, mutta hyvistäkään paikoista ei saatu palloa verkon perukoille. Alkumyllerryksen tasaannuttua SB Hurricane kävikin näyttämässä viimeistelyn mallia ja viimeisteli kovalla prosentilla 1. erän lukemiksi 4-0.
2. erässä porotokan pelikuri ei enää pitänyt ja vaihdot venyivät tarpeettoman pitkiksi, joka leimasi koko loppupelin ajan rytmitystä. Maaleja iskettiin kahdessa jälkimmäisessä erässä jotakuinkin vuorotahtiin, mutta ottelun voitosta ei tällä kertaa pystytty taistelemaan.
Maalin suulla #63 Harri Lintulahdelle 15 torjuntaa.
Tulokset ja tilastot: https://salibandy.fi/tulospalvelu/4/9176/10076/2022-2023/otteluohjelma
Päivän parhaana pelaajana joukkue palkitsi keskuudestaan #77 Kaapo Mäkimartin, joka iski kahteen otteluun tehot 2+0. Toisena nostona mainittakoon uransa ensimmäiset viralliset ottelunsa pelannut #59 Veeti Hämäläinen, joka Hurricane-ottelussa puolustajan tontillaan oli joukkueen ehdotonta parhaimmistoa. Hämäläisen teholukema +2 ottelussa oli myös joukkueen paras.
Parin viikon harjoitusjakson jälkeen tekemisen taso ei vielä päätä huimannut ja etenkin pallotatsi oli vielä pahasti kesäterässä. Hyvätasoiset vastustajat ja vauhdikkaat pelit antoivat kuitenkin selkeän käsityksen siitä missä tällä hetkellä mennään. Lokakuun alussa alkavaan sarjakauteen on vielä hyvin aikaa, joten työkinthat käthen ja homhin!
Seuraavat ottelut
Miesten edustusjoukkue avaa 4-divarikautensa la 8.10.2022 kotiotteluilla Kittilän urheiluhallilla! Tuolloin vastaan asettuu Sodankylän Pallo klo 12:00 ja Dynamo Akatemia Oulusta klo 15:00.