Naisten edustukselle kaksi pistettä Kempeleestä

| Aiheet: Naiset edustus, Raportit, Uutiset

Lauantaina 29.1.2022 Levin naiset matkasivat Kempeleen Zemppi Areenalle kohtaamaan SSRA IV:n ja Kainuun Ärjyn. Tämänhetkisen tiedon valossa kyseessä oli Leviläisten kauden viimeinen alkusarjaturnaus.

SBC Levi – SSRA IV 1-5 (0-1, 1-2, 0-2)

Päivän ensimmäisessä ottelussa Levin naiset kohtasivat oululaisseura Rankkojen Ankkojen naisten nelosjoukkueen. Joukkueiden edellisessä kohtaamisessa Leviläiset veivät pelin 6-4, joten odotettavissa oli jälleen tasainen koitos.

Tasainen tämän pelin lopputulema ei kuitenkaan ollut. Ensimmäisessä erässä tilanteita tuli molempiin päätyihin ja avausmaali nähtiin aivan erän lopussa, kun Ankat siirtyivät 0-1 johtoon. Toisessa erässä Levi tulee 1-1 tasoihin #6 Krista Ahon maalilla, syöttäjänä #11 Reetta Hannula. Tämän jälkeen Ankat kuitenkin hyödyntävät auenneet maalipaikat tehokkaasti, ja karkaavat kahdella osumalla 1-3 etumatkalle. Näissä lukemissa kolmanteen erään.

Kolmas erä alkaa jälleen oululaisten osumalla, kun ajassa 31:32 tilanne on Ankoille jo 1-4. Leviläiset saavat viimeisessä erässä tilanteita vastustajan maalille, mutta viimeistely ontuu ja laukaukset pysähtyvät viimeistään oululaisten veräjänvahtiin. Leviläisten oman pään peli ei yllä parhaaseensa, ja maalinteko on ottelussa jälleen vaikeaa. Rankat Ankat viimeistelevät loppulukemiksi rangaistuslaukauksesta 1-5.

Maalivahtien torjunnat: #35 Anni Similä 21/26 (7+4+10), SSRA IV 22/23 (6+3+13)

Kainuun Ärjy – SBC Levi 0-10 (0-5, 0-0, 0-5)

Toiseen otteluun Leviläiset lähtivät ryhdistäytyneemmällä otteella. Pelissä oli edelleen paikka sarjan kärjessä, ja kauden viimeisessä ottelussa vastassa Kainuun Ärjy, jolle Levi taipui edellisessä kohtaamisessa vain maalin erolla.

Ottelu kehkeytyykin heti ensimmäisessä erässä melkoiseksi Levin naisten maali-ilotteluksi. Hanat aukaisee #51 Saana-Maria Lahdenperä alivoimalla ajassa 04:48, kun #15 Pia Lipponen istuu kaksiminuuttista kädellä pelaamisesta. Maalin syöttäjänä joukkueen kapteeni #6 Aho. Ajassa 14:54 Leviläiset karkaavat jo 0-5 johtoon, kun #26 Ria Suutari onnistuu ja iskee aikuisten sarjapelien ensimmäisen maalinsa komealla kantilla vastustajan yläpeltiin. Toisessa erässä tilanteita nähdään molempiin päihin, mutta erä on maaliton.

Kolmannessa erässä Levi on jälleen irti, kun alkusarjan viimeiset 15 minuuttia käynnistyvät. Ajassa 43:29 #6 Aho iskee hattutempun lyömällä Leviläiset jo 0-9 johtoon #8 Sanna Ovaskan syötöstä. Hetkeä myöhemmin, ottelun viimeisellä minuutilla nähdään myös #7 Maiju Takalan ottelun kolmas maali, kun hän viimeistelee Leville 0-10 voiton #11 Hannulan syötöstä. Viimeisessä ottelussa nähtiin innokas, rohkea ja kurinalainen Levi, eikä ottelusta puuttunut onnistumisia niin hyökkäys-, kuin puolustuspäässäkään.

Maalivahtien torjunnat: Kainuun Ärjy 19/29 (2+9+8), #35 Similä 17/17 (4+8+5)

Päivän tehoilijat: #6 Aho 4+1, #7 Takala 3+1, #17 Iida-Maria Kilpeläinen 1+2, #11 Hannula 0+3

Sarjataulukko ja tilastot: https://salibandy.fi/tulospalvelu/24/8386/8845/2021-2022/sarjataulukko

Seuraavat ottelut

Levin naiset seuraavat alkusarjan päätösotteluita jännityksellä, ja ilmoittavat mahdollisista jatkopeleistä somekanavillaan!

-AS #35