Naisten kakkosjoukkueelle kaksi pistettä Limingasta

| Aiheet: Naiset II, Raportit, Uutiset

Naisten kakkosjoukkue kävi pelaamassa vuoden viimeiset pelinsä Limingassa sunnuntaina 19.12. Kahden tiukan kamppailun jälkeen kotiintuotavaksi jäi kaksi pistettä.

SBC Levi II – SB Hurricane II 1-2 (0-1, 0-1, 1-0)

Vastustaja osoitti heti pelin alkuun olevansa taitava joukkue, jolla pallo pyörii hyvin. Levin naiset joutuivat aloittamaan ottelun puolustusvoittoisesti, eikä pallo tahtonut tarttua matkaan. Ajassa 13:02 se kostautui, kun omissa soi ensimmäistä kertaa jättäen porotokan tappioasemaan.

Toisessa erässä oma peli oli edelleen vähän hukassa. Vastustaja pääsi irtopalloihin ensimmäisenä ja syötöt napsuivat paljon ohi. Vaikka tilanteita oli myös toisessa päässä, SB Hurricane tuli muutamaan otteeseen vaarallisilla hyökkäyksillä läpi ja meni lopulta 2-0 johtoon.

Kolmanteen erään Levin naiset alkoivat pikkuhiljaa päästä peliin paremmin mukaan, ja pallo alkoi kulkea paremmin. Ajassa 36:42 #9 Moona Kallo pääsi livauttamaan pallon vastustajan verkkoon ensimmäistä kertaa. Naiset onnistuivat rakentamaan paikkoja, mutta maali jäi Leviltä ottelun ainokaiseksi. Hitaasti herääminen peliin kostautui, ja 45 minuuttia ei tänään riittänyt.

SBC Levi II – LNM 4-3 (1-1, 2-1, 1-1)

Toisessa ottelussa naiset kohtasivat kotijoukkueen LNM:n toista kertaa tälle kaudelle. Tällä kertaa peli oli paljon tiukempi, mutta Levin naiset onnistuivat hyvin pelaamaan omaa peliään. Ottelun avausmaali syntyi jo ensimmäisessä vaihdossa, kun puolustaja #20 Sofia Luukkonen latasi viivasta suoraan yläkulmaan. Ei mennyt kuitenkaan kauaa, kun vastustaja jo tasoitti pelin yhteen yhteen.

Toisessa erässä LNM meni johtoon, ja tarjottiin heille vielä rangaistuslaukauskin mailaanlyönnin seurauksena. Tolppien välissä #35 Jatkola otti kuitenkin mahtavan ja tärkeän torjunnan pitäen joukkueen vain yhden maalin takaa-ajoasemassa. Heti tilanteen jälkeen Levi tulikin tasoihin #19 Elina Vähätuvan toimesta. Joukkueen kapteeni #11 Essi Kosunen vei naiset vielä 3-2 johtoon erän päätteeksi. Kolmannen erän alkuun #8 Johanna Kuusela napautti riparista maalin, eikä vastustaja enää tullut rinnalle vaikka pääsikin vielä kaventamaan lukemia.

#35 Jatkolalle otteluissa yhteensä 20 torjuntaa.

Valmentaja Mikko Hastin mietteitä peleistä:

”Ensimmäisessä pelissä ajatus sekä jalat olivat vielä bussissa kaksi ensimmäistä erää, eikä oikein pysytty pelin temmossa mukana. Kolmannen erän ryhtiliike nostatti vielä joukkueen pistetaisteluun, mutta pelikello oli tällä kertaa vastustajan puolella. Toisen pelin ilme olikin erilainen. Vaikka johtoasema kääntyikin takaa-ajoasemaan, joukkue ei lannistunut, vaan taisteli hienosti tärkeät sarjapisteet talteen vuoden viimeisestä koitoksesta.”

”Tänään sisunsa turnauksessa osoitti puolustajamme Sonja (#14 Sonja Äikäs). Upeasti tonttinsa hoitanut sekä useasti pallollisena hyökkäyssuuntaan vahvoja nousuja tehnyt pelaaja antoi puhtia myös muulle joukkueelle. Kaikin puolin esimerkillinen suoritus.”

Sarjataulukko ja tilastot: https://salibandy.fi/tulospalvelu/18/7256/8183/2021-2022/sarjataulukko

Tulevat ottelut

Seuraavat ottelun käydään kotiturnauksessa Rovaniemen Ounasrinteellä lauantaina 15.1.2022. Vastassa ovat klo 12:00 Paka ja klo 16:00 SBT Tornio. Tiukkoja kamppailuja siis jälleen luvassa!

-EV #19