Miesten kakkosjoukkue SBC Levi II:n kapteeni #21 Hannu Molkojärvi pelasi su 18.11.2018 KäKiä vastaan uransa 300. virallisen salibandyottelun. Juhlaottelussaan enontekiöläisiä vastaan 33-vuotias konkari hurjasteli tehopisteet 3+0!
Kaudella 2003-2004 ensimmäiset kilpapelinsä pelannut Molkojärvi on edustanut urallaan ainoastaan SBC Levin joukkueita; ensimmäiset 11 kautta vierähti miesten edustusjoukkueen riveissä ja syksyllä 2015 pistenikkari siirtyi SBC Levi II:n riveihin.
Tällä hetkellä joukkuettaan kapteenin esimerkillä johtava seuraikoni pelaa kenties uransa parasta salibandya, sillä edellisessä 36 ottelussa on syntynyt huikeat tehot 33+29=62 ja koko uran 301 ottelussa tehot 173+118=291 ja 49 jäähyminuuttia.
Hannu saatiin heti tuoreeltaan ottelun jälkeen pikahaastatteluun:
Kysymys: Tervehdys Hannu! Ikää sinulla on nyt 33v ja noin puolet tästä ajasta, eli 16 vuotta, olet pelannut vain ja ainoastaan SBC Levin sinisessä paidassa. Näyttää että vauhti vain paranee iän myötä, niin kerrohan salaisuutesi, että tähän huimaan ottelumäärään on päästy?
Vastaus: Aika terveenä tässä on säilynyt, kun mitään isompia loukkaantumisia ei ole uralle sattunut. Kun ikää on karttunut, niin huolellisten alkulämmittelyjen merkitys on vain kasvanut. Rakkaus lajia kohtaan on edelleen kova ja ennen jokaista peliä jännittää vieläkin sillä tavalla sopivasti. Tänäänkin kädet tärräsi ennen pelin alkua.
K: Kerro urasi alkuvaiheista. Miten kipinä juuri salibandyyn syttyi ja harrastitko muitakin lajeja?
V: Kävin yläasteaikoina paikallisen, jo edesmenneen, MoKUn lätkäreeneissä kokeilemassa ja muuan Nivan Jukka taklasi minut pystyyn. Sen verran pahasti levisi kasetti, varusteet ja nuori mies, että lupaava lätkäura päättyi siihen. Koulukaverit sitten houkuttelivat kokeilemaan salibandya KiNussa (nykyinen SBC Levi) ja vauhdikas laji vei välittömästi mukanaan. Loistavassa joukkueessa oli mukava sitten pelata (kun kukaan ei esimerkiksi taklannut palasiksi) ja sille tielle sitä jäätiin.
K: Olet kokenut urallasi varmasti sekä ylä- että alamäkiä. Kerrohan pahin pettymys ja suurin onnistumisen hetki uraltasi?
V: Pahin pettymys on ehdottomasti kauden 2004-2005 viimeinen 5. divariturnaus Keltakankaalla Rovaniemellä. Ensin kaadettiin ratkaisevassa kärkiottelussa Sahtiankat SBT 6-5 aivan huikealla taistelulla (voittomaali ilman maalivahtia 26 sekuntia ennen loppusummeria) ja nousukarsintapaikka oli enää yhtä ”helppoa” voittoa vaille paketissa. Kovimmat paukut meni kuitenkin Sahtiankat-voittoon ja alemman keskikastin joukkue Real Atletico korjasi voiton jälkimmäisestä matsista maalein 6-8. Jäimme pisteen erolla sarjassa kolmanneksi ja unelma sarjanoususta haihtui taivaalle.
Onnistumisista tulee mieleen kauden 2010-2011 viimeinen peli, 5. divarin nousukarsintaottelu SC Kaatajia vastaan Kylpylän salissa Sirkassa. Vastustaja karkasi loppuhetkillä ajassa 43:31 3-5 johtoon. Emme kuitenkaan luovuttaneet, vaan teimme kaksi maalia ilman maalivahtia 24 sekunnissa ja peli tasoihin ajassa 44:25. Pääsin laukomaan sitten vielä voittomaalin Tuoman Jussin syötöstä ajassa 44:50. Sarjanousun varmistuminen oli huikea fiilis ja uskomaton nousu voittoon kauden viimeisen pelin viimeisellä minuutilla nosti tunnelman kattoon.
K: Aloitit pelit laitahyökkääjänä ja olet sen jälkeen pelannut keskushyökkääjänä sekä nykyään puolustajan tontilla. Ketkä joukkuekaverit urasi ajalta valitsisit unelmaviisikkoosi?
V: Vasemmaksi laitahyökkääjäksi valitsen jalkakynien erikoismiehen #8 Tuomas Trastin, sentterin paikalle entisen tutkaparini #11 Jyri Korsmanin ja oikeaan laitaan maalitykki #67 Mika Karusaaren. Pakkiparikseni kentälliseen valitsen nykyisen pakkiparini #78 Joni Niemelän, jonka fyysiset ominaisuudet ovat niin kovalla tasolla, että hänen kanssaan on ilo pelata.
K: 300 ottelua on nyt takana, mutta kuinka pitkään ura vielä tästä eteenpäin jatkuu?
V: Jos terveys vain sallii, niin kyllähän tässä on vielä useita hyviä pelivuosia jäljellä! Nyt kun meillä on useita nuoria pelaajia noussut mukaan joukkueeseen, niin on ollut ilo huomata miten sitä elää peliä myös junioreiden onnistumisten ja kehityksen kautta.
Kiitokset Hannu kommenteista ja menestystä loppukauteen!
Pelaajakortti: http://sbclevi.fi/pelaaja/molkojarvi-hannu/