Naisten edustukselle tappiot kauden avauksesta

| Aiheet: Uutiset

Naisten edustus avasi 2.divari kautensa Torniossa Putaanhallilla 14.10.2017. Kauden avausottelussa vastaan asettui Merikoski SBT ja toisessa pelissä vastaan asteli turnauksen emäntäjoukkue SBT Tornio.

Merikoski SBT oli tuttu vastustaja viime kauden 3. divarista, jossa ottelut olivat tasaväkisiä, odotettavissa olikin tasaista vääntöä myös tällä kertaa. Ottelu alkoi naisten osalta tunnustellen, olihan pelit muutamalle ensimmäiset sarjapelit ja suurimmalle osalle ensimmäiset 2. divaripelit. Jännitys ei kuitenkaan hirveästi pelikentälle näkynyt ja ensimmäisen erän jälkeen naiset johtivat ottelua 2-0, toisessa erässä vastustaja pääsi kaventamaan tilanteeksi 2-1. Kolmannen erän naiset aloittivat alivoimalla, mutta se ei menoa haitannut vaan alivoimamaalilla johtolukemiksi 3-1. Ottelun loppu olikin melkoista draaman kaarta, 30 sekuntia ennen loppua Merikoski SBT tasoitti pelin 3-3:een. Viimeisten sekuntien aikana naiset saivat pallon puolittaisesta läpiajosta tolppaan, josta vastahyökkäyksestä vastustaja pääsi kuittaamaan voittomaalin viimeisellä sekunnilla ja loppulukemiksi 3-4. Ottelun parhaan pelaajan palkinnon naisilta pokkasi epäonninenkin Leena Tölli tehoillen 1+1.

Ensimmäisestä ottelusta sisuuntuneina ja päättäväisinä kohti toista ottelua, jossa vastassa oli SBT Tornio. Ottelu alkoi naisten osalta mainioisti ja kahden erän jälkeen johtolukemat olivat kutkuttavat 2-1. Kolmannen erän alupuoliskolla SBT Tornio teki kuitenkin 3 maalia 7 minuutin aikana, joten viimeiselle viisiminuuttiselle lähdettiin Tornion johtaessa 2-4. Ajassa 41.31 naiset saivat aikaiseksi kavennusmaalin ja tilanteeksi 3-4. Tasoitusmaalia lähdettiin hakemaan vimmatusti viimeiseen asti. Viimeisen minuutin aikana maalilla loistavia torjuntoja päivän aikana esittänyt Elina Palosaari otettiin pois, ja haettiin tasoitusta ilman maalivahtiakin. Harmittavasti pallon sai tyhjään verkkoon vastustaja. Loppulukemiksi 3-5 ja pisteet jäivät Tornioon. Naisten parhaana pelaajana palkittiin Iida-Maria Kilpeläinen.

Turnauksesta ei naisten matkaan pisteitä tällä kertaa lähtenyt, mutta oppia ja kokemusta tulevaan sitäkin enemmän. Naisten edustuksen seuraavat sarjapelit taistellaan Haukiputaalla 4.11.2017, jolloin vastassa Papas Kajaanista ja SB Hurricane Oulusta.