Kuusamon pelipäivä N2 silmin

| Aiheet: Uutiset

Lauantaina 28.10.2017 SBC Levin Naiset II reissasi Kuusamoon sodankyläläisen LaVen ja kuusamolaisen PaKan vastustajaksi. LaVea vastaan N2 hävisi 1-4 ja PaKan kanssa päädyttiin tasalukemiin 2-2.

Lauantaina Kuusamoon lähdettiin hyvillä fiiliksillä. Valmentaja Hartsi laittoi tsemppiviestiä meille, koska ei itse päässyt tällä kertaa mukaan. Joukkue suhtautui odottavin mielin tilaisuuteen näyttää mitä kaikkea sitä on taas opittu.

Ensimmäiseen peliin lähdettiin valmistautumaan talvisissa olosuhteissa. Ulkolämpän jälkeen siirryttiin koppiin vaihtamaan vaatteita, laitettiin musat soimaan ja pelifiilis nousi kattoon. Pääsimme kentälle ottamaan pallollista alkulämpöä ja lattia osoittautui hyvin haastavaksi. Pelin alettua lattia näytti todelliset puolensa, kun muutama pelaaja otti lähempää kontaktia tämän kanssa ja vedot jäi lattiaan. Vastustajaamme LaVea Sodankylästä ei näyttänyt liukas lattia haittaavan. He iskivät kovaa kovaa vasten ja me yritimme pysyä perässä. Ensimmäisen erän lopussa Laven likat pääsi iskemään ensimmäisen osumansa Heinin selän taakse.

Toisen erän alkuun LaVe oli päättänyt selkeästi tehdä meistä selvää. Pari maalia ne siinä sai väsättyä, mutta ei me helpolla periksi annettu. Tilanteita tuli kentän molempiin päihin ja pikkuhiljaa saatiin homman jujusta kiinni (lue: totuttiin parkettiin).

Kolmanteen erään lähdettiin taistelemaan. Maalia me ei kuitenkaan saatu millään aikaiseksi. Kolme minuuttia ennen pelin loppua otettiin aikalisä ja porukassa päätettiin, että nyt tehdään edes yksi maali. Minuutti myöhemmin, kulmavaparista hienon kuvion päätteeksi #9 Maria Haavikko löi pallon LaVen veskarin selän taakse #23 Julia Piipposen syötöstä. Hieno peli ja hyvä taistelu koko joukkueelta tuloksesta huolimatta.

Toiseen peliin lähdettiinkin jo hyvin tietoisena siitä mitä kenttä antaa ja ottaa. Haastava parketti oli nyt tiedostettu ja siihen oli vaan asennoiduttava, että se toimii aivan toisin kuin kotiluolamme matto.

PaKaa vastaan peli oli aivan eri henkinen kuin ensimmäinen. Kentällä olikin yhtäkkiä hurjasti tilaa ja saimme avattua peliä omillemme. Ensimmäinen erä palloteltiinkin päästä päähän maaleitta. Toiseen erään lähdettiin hyvillä fiiliksillä. Pelin ensimmäinen maali syntyi onnistuneen karvauksen jälkeen ajassa 18:14 ja maalin viimeisteli #7 Tiina Pasma. PaKan naiset iski kuitenkin tasoihin vielä erän lopussa.

Fyysinen peli jatkui kolmannessa erässä ja PaKa väänsi pienellä onnenkantamoisella itselleen johtoaseman. Alkoi meidän todellinen taistelu pisteistä. Peli jatkui päästä päähän menevistä tilanteista, mutta maalia ei sitten millään saatu aikaiseksi. Vasta erän lopussa kirittiin kiinni, #23 Julia Piipposen toimesta. Julia säntäsi irtopalloon vaihtoaition kannustaessa hurjasti, otti pallon haltuun ja pyöräytti tyylikkäästi vanhanaikaisen PaKan veskarin selän taakse.

Peli päättyi tiukan taison jälkeen lukemiin 2-2, eli yksi sarjapiste Kuusamosta kotiin vietäväksi tällä kertaa. Parhaan pelaajan palkinnot ansaitusti sai veskarit Heini Siivikko #15 ja Anni Järvelin #35.”

Kapteeni #13 Pia Heikin mietteitä päivästä: ”Aluksi pelaajat vaikutti jännittyneiltä valmennuksen ollessa poissa, mutta hyvä asenne sekä luotto itseensä ja pelikavereihin nousi esiin. Yhtenäisellä joukkueella mentiin koko päivä ja kaikki kannusti toisiaan. Mahtavaa huomata kuinka joukkue hitsautuu yhä tiiviimmäksi. Pelillisesti on myös kehitytty huimasti, vaikkakin kehitettävää vielä toki löytyy. Seuraavia haasteita odotellessa.”

SBC Levin Naiset II pelaa seuraavat ottelunsa lauantaina 18.11.2017 Ounasrinteellä Rovaniemellä, jolloin vastaan asettuu SBT Martti Oulusta klo 15 ja HaHe II Haukiputaalta klo 17!