Miesten edustusjoukkue jatkaa Suomen Cupissa 3. kierrokselle voitettuaan tänään la 16.9.2017 tarvittavat kaksi ottelua Ounasrinteellä pelatuissa 2. kierroksen peleissä.
Päivän ensimmäisessä ottelussa klo 11:00 vastaan asettui isäntäjoukkue Santa’s United, joka vei kohtaamisen selvästi lopulta maalein 0-7. Etenkin 2. erässä porotokka oli helisemässä, sillä kotijoukkue heilutti maaliverkkoa peräti viiteen otteeseen.
Päivän toisessa ottelussa klo 15:45 vastaan asettui Sastamolo Kingsille hävinnyt ACK Oulusta. Terävästi vastaiskuilla maaleja iskenyt ACK johti peliä 3. erän jälkimmäisellä puoliskolla vielä maalein 4-6, mutta SBC Levi ei luovuttanut, vaan nousi 6-6-tasatilanteeseen ajassa 44:37 #5 Lauri Välimaan osumalla. Jatkoaikaa ehdittiin jauhaa vain minuutin verran, kun ajassa 46:03 Juha-Pekka Koutaniemi iski 7-6-voittomaalin.
Kahdella kentällisellä päivän pelinsä tahkonnut SBC Levi sai vastaansa viimeisessä pelissä klo 18:00 jälleen Santa’s Unitedin. Terävästi aloittanut Santa’s United karkasi jo 0-4-johtoon, ennen kuin porotokka rikkoi kuparisensa ajassa 15:46 #17 Joonas Harilan toimesta. Tämän jälkeen osumia iskettiin vuorotahtiin.
Ajassa 36:31 ilmassa leijui jo hieman ratkaisun tuntua, kun Santa’s United iski tilanteeksi 5-7. Mutta poronliha oli tänään poikkeuksellisen sitkasta. Ajassa 39:02 #17 Joonas Harila kavensi tilanteeksi 6-7 ja 7-7-tasoitusmaali syntyi saman miehen toimesta pelikellon näyttäessä aikaa 44:19 (IM).
Ratkaisijan viitan jatkoajalla otti lopulta SBC Levin #37 Juho Saranpää, joka terävän vastaiskun päätteeksi tykitti pallon vastustamattomasti takaylänurkkaan ja voitonjuhlat olivat valmiit alkamaan pelikellojen seisahtuessa aikaan 49:54.
Näin ollen miesten edustusjoukkue jatkaa toista kertaa seuran historiassa Suomen Cupin 3. kierrokselle yksittäisiin otteluihin! Toinen jatkaja päivän peleistä on Sastamolo Kings, joten onnittelut myös Kemin suuntaan.
Hienoisesti rikkonaisella kokoonpanolla pelattujen pelien jälkeen esiin voi nostaa kaikki kynnelle kyenneet, mutta erityisesti tänään onnistuivat molemmat maalivahdit eli #1 Eemeli Kajula sekä #63 Juhamatti Huttunen. Ratkaisupelissä #17 Joonas Harila iski puolestaan tehot 4+0.
Tilastot tulospalvelussa: http://salibandy.fi/tulokset/#/sarja/miesten-suomen-cup-mcup-pohjoinen-2kier-b/2478
Huhut kertovat, että Suomen Cupin 3. kierroksella vastaan asettuisi muuan Koskelankylän Riento Oulusta (2.div), mutta jäämme odottamaan lopullista vahvistusta ottelupareille.
Tämä ilta nautitaan voitoista ja maanantaina palataan takaisin harjoitusten pariin! HYVÄ SINISET!