Ennakko: SBC Levi – Sastamolo Kings 18.12.2016

| Aiheet: Uutiset

Miesten edustuksen syyskausi päättyy samalla tavalla kuin alkoikin, eli ottelulla Kemin salibandy-ylpeyttä Sastamolo Kingsiä vastaan! Ottelu pelataan Keltakankaan liikuntahallissa Rovaniemellä su 18.12.2016 klo 15:00 alkaen.

Sastamolo Kings lähtee otteluun selkeänä ennakkosuosikkina sarjan sijalta yksi (15p), sillä joukkue on kärsinyt pelaamissaan kymmenessä ottelussa vain kaksi tappiota.

SBC Levi lähtee vuoden viimeiseen otteluunsa sijalta yhdeksän (4p).

Kauden avausottelussa Kemissä ”Sastis” vei pisteet maalein 5-1. Tuolloin jäätiin pahasti jalkoihin sekä pallollisessa pelissä että myös fyysisessä kovuudessa. Viimeisimmässä, voitokkaassa pelissä TyPSiä vastaan sinipaitojen pallollinen peli näytti kuitenkin jo huomattavasti paremmalta.

Kokoonpanopuolella ensimmäiset maalinsa 2.divaripeleissä edellisottelussa iskenyt #98 Iisak Lassheikki on sivussa kokoonpanosta sairastelun vuoksi. Myös pitkäaikaistoipilaat #15 I. Tuomikoski & #63 J. Huttunen huilaavat edelleen. Sen sijaan TyPS-pelin skipanneet #9 Joonas Kaijala sekä #71 Jääskön Pekka-Pekka-Pekka-Pekka saadaan jälleen miesvahvuuteen!

Seuraa heitä: #50 Markus Pannula sekä Seinäjoen Mailattomista alkusyksyllä joukkueeseen liittynyt #37 Juho Saranpää ovat olleet selkeä ykköspakkipari koko kauden ajan. 50+37 = #87 Sidney Crosby, mikä ei voi olla sattumaa?! Dynaaminen duo puolustaa tarkasti ja pystyy hyviin ratkaisuihin myös hyökkäyspäässä. Nähdäänkö syöttelijänä kunnostautuneen #37 Saranpään (0+5) kauden avausmaali kemiläisverkkoon?

Onko miesten edustus pystynyt kuromaan joukkueitten välistä tasoeroa kiinni syksyn mittaan, vai lähteekö Sastamolo Kings joulun viettoon lahjapisteet takataskussa? Tulehan hallille kannustamaan porotokka pisteille!

Livetulospalvelu: http://floorball.fi/tulokset/#/ottelu/sbc-levi-sastamolo/10934/1442

Livestriimi löytyy jälleen seuran youtube-kanavalta noin klo 14:50 alkaen: https://www.youtube.com/sbclevi/live

Liput 3€ ja seuran jäsenet seuravaatteissa ilmaiseksi. Kahvio palvelee tuttuun tapaan, joten varaahan käteistä mukaan!

Otteluisäntänä toimii Työkone Koivisto, http://www.tyokonekoivisto.fi/