Ennakko: M1 tuplaviikonloppu 19.-20.11.2016

| Aiheet: Uutiset

Miesten edustus jatkaa kauden avausvoiton metsästystä viikonloppuna Oulun Kastellissa!

Lauantaina 19.11.2016 klo 15:00 vastaan asettuu sarjassa toiseksi viimeisenä majaileva UIFK. UIFK on kerännyt tähän mennessä yhden tasapelipisteen SBC Levin ollessa vielä sarjajumbona nollilla, joten isosta pelistä on kyse, kun molemmat joukkueet pyrkivät pitämään päänsä pinnalla.

SBC Levi ja oululainen UIFK eivät ole kohdanneet toisiaan kertaakaan aiemmin, joten yhdenlaista tilastohistoriaa tehdään silläkin saralla.

Livetulospalvelu UIFK – SBC Levi: http://floorball.fi/tulokset/#/ottelu/uifk-sbc-levi/10915/1442

Sunnuntaina 20.11.2016 jo klo 09:30 kohdataan puolestaan oulunsalolainen SBT Suola pelipaikan ollessa jälleen Kastelli. Alunperin iltapäiväpeliksi merkitty kohtaaminen siirtyi päällekkäisyyksien vuoksi aikaiseksi sunnuntaiaamun peliksi. Hotellimajoitus viikonloppua varten oli ehditty kuitenkin varata hyvissä ajoin, joten ottelun siirtäminen kokonaan toiselle päivälle olisi tullut lopulta työläämmäksi ja kalliimmaksi.

SBC Levi ja SBT Suola ovat kohdanneet toisensa neljä kertaa aiemmin, kun joukkueet pelasivat samassa 4.divarilohkossa kausilla 2006-2007 sekä 2012-2013. SBC Levi on voittanut otteluista yhden, kerran pisteet on tasattu ja kaksi kertaa oulunsalolaiset ovat olleet parempia maalisuhteen ollessa 14-19 SBT Suolan hyväksi.

Ennakkokaavailuissa SBT Suolaa on veikkailtu yhdeksi sarjan kärkijoukkueista, mutta syyskaudella joukkueen peli ei ole vielä noussut täyteen loistoonsa. Kaksi voittoa ja neljä tappiota kuudesta ottelusta oikeuttaa tällä hetkellä sarjasijoitukseen 7. Suola antoi kuitenkin myrskyvaroituksen muille sarjan joukkueille löylyttämällä UIFKin viikko sitten maalein 16-3 Kastellissa.

Livetulospalvelu SBT Suola – SBC Levi: http://floorball.fi/tulokset/#/ottelu/sbt-suola-sbc-levi/10919/1442

SBC Levin taustajoukot vahvistuivat tärkeää viikonloppua ajatellen huomattavasti, kun valmentaja Tommi Keränen sai koulutusjaksonsa päätökseen ja on nyt täysipainoisesti joukkueen mukana. Myös #17 Joonas Harila palaa kokoonpanoon muutaman ottelun mittaisen huilin jälkeen.

Hyökkäyspään rosteri on suhteellisen ehjä, mutta puolustuspäästä sivussa ovat edelleen #15 Ilkka Tuomikoski, #96 Tuomas Sanaksenaho ja mv #63 Juhamatti Huttunen. Farmipelaajista #55 Teemu Vaara ja #98 Iisak Lassheikki ovat sunnuntaina SBT Tornion mukana 3.divaripeleissä ja siten sivussa Suola-ottelusta.

Näillä eväillä lähdetään taistelemaan siis avauspisteistä. Jos olet Oulussa päin, niin tulehan Kastellille kannustamaan porotokka voittoihin!

19112016-uifk