Raportti: SBC Levi – Merikoski SBT 08.10.2016

| Aiheet: Uutiset

Vierasjoukkue Merikoski SBT järjesti hurjat maalikarkelot Keltakankaalla tänään lauantaina 08.10.2016 miesten edustusta vastaan. SBC Levin porotokka lahdattiin kylmäverisesti, nahkat nyljettiin ja lihat nostettiin katon rajaan kuivumaan.

Ensimmäinen shokeeraava kylmä suihku tuli heti 1. erän ekassa vaihdossa ajassa 00:18, kun vastustajajoukkueen pakin viivakantti painui vastustamattomasti takaylänurkkaan. Tämä siivitti vierasjoukkueen hurjaan lentoon ja lamaannutti samalla sinipaidat lähes täysin. 1. erä oli todennäköisesti pahin pyöritys, minkä miesten edustus on historiansa aikana kokenut ja peli sen myötä taputeltu.

Allekirjoittanut muistaa vastaavanlaisen pelin Suomen Cupin 1.kierrokselta kaudelta 2008-2009 Kellon Lyönnin 1.divarijoukkuetta vastaan. Tällöin summeri armahti sinipaidat ajassa 39:51, kun peli vihellettiin poikki tilanteessa 0-12 haukiputaalaisten eduksi. Tänään ei armoa ollut luvassa.

2. erän alkuun SBC Levi sai pienen ryhtiliikkeen aikaiseksi, mutta tilantessa 0-9 rimpuilu oli turhaa. Vastustaja iski maaleja tasatahtiin ja loppulukemat 0-19 eivät jätä mitään sijaa selittelylle.

Merikoski SBT:n parhaana palkittiin tehot 0+7 kerännyt Vesa Heikkinen ja SBC Levin parhaana puolustaja #55 Teemu Vaara.

Ottelun tilastot: http://floorball.fi/tulokset/#/ottelu/sbc-levi-merikoski-sbt/10893/1442

Nyt niellään tappion kitkerä kalkki ja maanantaina palataan takaisin harjoitusten pariin! Työnteko jatkuu ja la 15.10.2016 haastetaan Kellon Lyönti Haukiputaalta. Ottelu pelataan Kittilän urheiluhallissa klo 15:00 alkaen.

Lauantaista 15.10 on luvassa vauhdikas salibandypäivä muutenkin, sillä päivän mittaan SBC Levin naisten joukkueet pelaavat kaksi keskinäistä harjoituspeliä, uudistunut miesten kakkosjoukkue haastaa enontekiöläisen KäKin kahteen otteeseen niin ikään harjoituspelien merkeissä ja päivän huipentaa miesten edustuksen ottelu KeLyä vastaan. Lauantain ohjelmasta tarkemmin lisää myöhemmin!

Kiitokset vielä loppuun tänään paikalle saapuneelle runsaslukuiselle yleisölle ja kiitos vastustajajoukkueelle rehdistä pelistä!