Miesten edustus 2.divariin!

| Aiheet: Uutiset

BOOM!

Salibandyliitto lähestyi seuraa myöhäisen/aikaisen joululahjan muodossa tarjoten paikkaa Pohjois-Suomen 2.divariin! Viime kaudella seitsemällä joukkueella pelattu 2.divari on tarkoitus laajentaa ensi kaudeksi jälleen 10 joukkueen sarjaksi. Laajennuksen myötä 3.divarissa toiseksi sijoittunut ja nousukarsintoihin edennyt SBC Levi on ensimmäisenä laajennuspaikan saajana.

Seuran yksi tärkeimpiä tavoitteita on pyrkiä kehittämään lappilaista salibandya, joten jos seura jättäisi tarjotun sarjapaikan ottamatta, menisi se jollekin Oulun seudun joukkueelle (Oulun Dynamolle?). Viime kauden 2.divarijoukkueista neljä oli Oulun seudulta (SBT Suola, KoskRi, UIFK, Merikoski SBT), yksi Kajaanista (Papas), yksi Rovaniemeltä (Santa’s United) ja yksi Kemistä (Sastamolo Kings), joten lappilaisedustuksen lisääminen sarjaan ei varmasti ole ainakaan pahitteeksi! Lisäksi ensi kaudella sarjassa nähdään joukkueet ainakin Tyrnävältä (TyPS) ja Haukiputaalta (KeLy).

2.divarin yksittäisiin peleihin siirtyminen on seuralle valtaisa ja täysin uudenlainen haaste, jonka eteen koko seuran toiminnan on pystyttävä nostamaan tasoaan, itse joukkueen pelillisestä tekemisestä puhumattakaan. Ensi kauden valmistelut ovat kuitenkin jo pitkällä, joten päätös sarjapaikan vastaanottamisesta syntyi suhteellisen kivuttomasti.

Nähdään ensi kaudella 2.divaripelien merkeissä!

P.s Muista edustuksen try-out-harjoitukset Keltakankaan liikuntahallilla ensi viikolla: MA 16.5 klo 21:30, ja KE 18.5 klo 21:30. Varaa mukaan sisä- ja ulkovarustus.