Ennakko: M1, N1 ja N2 Kittilän turnaus 31.10.2015

| Aiheet: Uutiset

Huomenna lauantaina 31.10.2015 klo 10:00 alkaen Kittilän urheiluhallilla on luvassa todellinen salibandyn superlauantai! Saman päivän aikana pelataan naisten 3.divaripelejä, miesten 3.divaripelejä sekä koetaan tunteikkaita hetkiä seurahistorian ensimmäisen pelipaidan ja pelinumeron jäädytyksen muodossa ennen ensimmäistä miesten peliä iltapäivällä.

Muutama viikko takaperin Rovaniemellä 3.divarikautensa avanneet SBC Levin naisten joukkueet lähtevät kautta aikain ensimmäisiin kotipeleihinsä sarjassa sijoilta 3 ja 4. Meneillään oleva sarjakausi on ensimmäinen, kun seurasta osallistuu naisten joukkueita Salibandyliiton alaiseen kilpasarjaan. Kyseessä on myös kautta aikain Suomen pohjoisimmat naisten joukkueet liiton sarjoissa.

Miesten edustusjoukkue lähtee 3.divarikauden toiseen kotiturnaukseensa puolestaan sarjan sijalta 2. Luvassa on kaksi sarjan huippuottelua, kun SBC Levi kohtaa ensin kahden pisteen päässä vaanivan oululaisen AC Keiton sekä kärkiottelussa murskaavasti kautensa aloittaneen ja sarjakärjessä tappioitta viilettävän tyrnäväläisen TyPSin.

SBC Levi ja AC Keitto eivät ole kohdanneet koskaan aiemmin, mutta vastustajan riveistä löytyy kuitenkin yksi Levi-kytkös, sillä joukkueen takalinjoilla luutii Oulussa opiskeleva SBC Levi-kasvatti Ville Virtanen. Päivän toinen vastustaja TyPS osoitti iskukykynsä tuoreeltaan muutaman viikon takaisessa Suomen Cupin 3.kierroksen ottelussa Kittilässä hakemalla jatkopaikan lukemin 3-8 kotijoukkueen nenän edestä. SBC Levin ja TyPSin ero sarjataulukossa ennen lauantain pelejä on kaksi pistettä tyrnäväläisten eduksi.

SBC Levi jäädyttää maalivahtinsa Antti Ristimellan pelipaidan sekä pelinumeron 30 ennen AC Keitto-pelin alkua eli noin klo 15:00 lyhyiden juhlallisuuksien kera. Kyseessä on samalla kautta aikain ensimmäinen pelipaita sekä pelinumero jonka SBC Levi jäädyttää.

Viime kesänä työtapaturmassa menehtynyt 31-vuotias Antti Ristimella oli miesten edustusjoukkueen monivuotinen ykkösmaalivahti, joukkueen perustajajäseniä sekä mukana myös nykyisessä 3.divarijoukkueessa aina onnettomuuteen asti. ”Ristin” viimeiseksi viralliseksi sarjaotteluksi joukkueen paidassa jäi la 28.02.2015 Kittilän urheiluhallissa pelattu 4.divaripeli SBC Levi – KeLy II, jonka kotijoukkue voitti lukemin 5-2.

Päivän otteluohjelma:

N3D 10:00 SBC Levi II – SBC Levi
N3D 11:00 PaKa (Kuusamo) – Santa’s United II (Rovaniemi)

N3D 13:00 Santa’s United II – SBC Levi II
N3D 14:00 SBC Levi – PaKa

Noin 15:00 Antti Ristimellan pelipaidan ja pelinumeron jäädytys

M3D 15:15 SBC Levi – AC Keitto (Oulu)
M3D 16:15 TyPS (Tyrnävä) – Lämärit (Vaala)
M3D 17:15 AC Keitto – SBT Tornio
M3D 18:15 SBC Levi – TyPS
M3D 19:15 Lämärit – SBT Tornio

Tervetuloa kannustamaan SBC Levin miehet ja naiset voittoihin! Vapaa pääsy ja hallilla toimii kahvio.