Antti Ristimella menehtynyt

| Aiheet: Uutiset

Suuri suru on koskettanut tällä viikolla pientä salibandy-yhteisöämme.

Rakas ystävämme, seura- ja joukkuekaverimme, miesten edustusjoukkueen monivuotinen ykkösmaalivahti Antti ”Risti” Ristimella, 31v, menehtyi viime torstaina 25.06.2015 Rovaniemellä sattuneessa työmaaonnettomuudessa.

Risti oli osa parhaillaan ensi kauteen valmistautuvaa miesten edustusjoukkuetta, ja kuului myös joukkueen perustajajäseniin. Hänet muistetaan ystävällisestä ja aina hyväntuulisesta luonteestaan pelikentän ulkopuolella sekä periksiantamattomasta mutta rehdistä taistelustaan pelikentillä, tavaramerkin ollessa joka ikisen vastustajan läpiajoissa sekä rankkareissa yllättänyt vastaansyöksy jalat edellä eli ”sakset”.

Ristin loistavasta huumorintajusta sekä myös huikeasta itseluottamuksesta kertoo joukkueen uudelle valmennusjohdolle aiemmin keväällä jätetty lyhyt, ytimekäs ja tyhjentävä vastaus ensi kautta koskevaan pelaajahaastatteluun: ”3 kautta, 2 tappiota.”

Lepää rauhassa Antti. Syvimmät osanottomme ja voimia surutyöhön Antin omaisille sekä läheisille koko seuran puolesta.

”Hiljennyt on sydän kallis,
sammunut on katse hyvä,
lepää käsi apuun valmis,
meille jää vain suru syvä.”

Risti