Suomen Cupin 2.kierros la 20.09.2014

| Aiheet: Uutiset

SBC Levin miesten edustusjoukkueen Suomen Cup-karavaani saapuu Rovaniemelle Keltakankaan liikuntahallille huomenna lauantaina 20.09.2014. Luvassa on todellinen salibandyn superlauantai, sillä samaan aikaan Keltakankaalla pelataan turnausmuotoisena sekä miesten että naisten Suomen Cupin 2.kierroksen turnaukset.

Pohjois-Suomen 2.divaria pelaava Kellon Lyönti on kohdattu virallisissa otteluissa (allekirjoittaneen hataran muistin mukaan) ainoastaan kerran aiemmin lähes vuosikymmen takaperin, tuolloinkin juuri Suomen Cupissa. Lopputuloksena oli murskaava 0-12 -tappio keskeytyksellä 3.erän lopulla KeLyn eduksi. Tuolloin kesäharjoittelu, tai yleensäkin harjoittelu aiemmin kuin pari viikkoa ennen sarjakauden alkua olivat vielä outoja ajatuksia. Lopputulos olikin sen mukainen, joten tästä tuloksesta on helppo yrittää lähteä petraamaan.

Niinikään P-Suomen 2.divaria pelaava isäntäjoukkue RSB-Team on saatujen tietojen mukaan vahvistunut viime vuodesta melkoisesti sekä penkin takana että kentällä, joten odotettavissa on mielenkiintoinen kamppailu. Edellinen virallinen kohtaaminen RSB-Teamin kanssa on parin vuoden takaa Suomen Cupista, jolloin rovaniemeläiset olivat parempia lukemin 2-3 Levi-hyökkääjän tuhrittua viimeisillä sekunneilla tasoituspaikkansa ohi tyhjästä maalista.

Päivän kolmas kamppailu tuo vastaansa jo 1.kierroksella kohdatun Sastamolo Kingsin Kemistä, joka kahden edellä mainitun tapaan taistelee pisteistä P-Suomen 2.divarissa alkavalla kaudella. Kaksi viikkoa sitten pelattu Suomen Cupin 1.kierroksen ottelu oli samalla kaikkien aikojen ensimmäinen kohtaaminen joukkueiden välillä, ja tuolloin kemiläiset olivat parempia lukemin 0-4. Hampaankoloon leviläisittäin jätti erityisesti silmiinpistävä tehottomuus, sillä paikantynkää kuparisen rikkomiseen oli tarjolla useammallekin pelaajalle. Ko. ottelun maalikooste löytyy youtubesta: http://youtu.be/wXytVETzW38

Valmennusjohdon ajatukset tulevista peleistä:

”Hieman pelonsekaisin tuntein odotellaan montako pelaajaa on pelipäivän aamuna rosterissa, sillä useampi pelaaja kärsii pikkuvaivoista ja lisäksi jokasyksyinen flunssa-aalto jyllää joukkueen sisällä. Kolme kovaa ottelua samalle päivälle vetää takuulla miehistä mehut pihalle, joten poisjäännit tietäisivät vaikeuksia. Mielenkiinnolla odotan kuitenkin tulevia otteluita, kun päästään kiusaamaan isompia ja katsomaan missä oma taso on tällä hetkellä. Meillä on näissä peleissä vain voitettavaa, sillä kukaan ei odota meiltä mitään, joten haastajan asemasta on hyvä lähteä liikkeelle. Toivottavasti saadaan katsomoon täytettä ja hyvähenkisiä pelejä.”

Miesten lohkosta 3.kierrokselle yksittäisiin otteluihin jatkaa kaksi parasta joukkuetta, naisten lohkosta puolestaan yksi joukkue. Kaikkiin otteluihin on vapaa pääsy, joten sankoin joukoin nauttimaan monipuolisesta ja takuulla maalirikkaasta salibandypäivästä!

Miehet

Klo 10.00 RSB-Team – Sastamolo Kings
Klo 11.00 SBC Levi – KeLy

Klo 13.00 KeLy – Sastamolo Kings
Klo 14.00 SBC Levi – RSB-Team

Klo 16.00 Sastamolo Kings – SBC Levi
Klo 17.00 RSB-Team – KeLy

Naiset

Klo 12.00 RSB-Team – PirPi
Klo 15.00 PirPi – SB-Pro jun
Klo 18.00 SB-Pro jun – RSB-Team

http://floorball.fi/huippu-urheilu/suomen-cup/miehet/
http://floorball.fi/huippu-urheilu/suomen-cup/naiset/

cup-logo