Suomen Cup-pelit pelattu

| Aiheet: Uutiset

Taisto on tauonnut, ja tämän kauden Suomen Cupin pelit ovat ohi miesten edustusjoukkueen osalta. Tie nousi pystyyn edelliskauden tapaan 2.kierroksella, kun vastustajina olleiden 2.divarijoukkueiden vauhti osoittautui (vielä) liian kovaksi.

Päivän ensimmäisessä pelissä oululainen KeLy antoi isän kädestä poikasille, ja takoi taululle 1-10 -murskalukemat. Peli ratkesi jo 1.erässä, kun SBC Leville tuomittiin ensin 2min jäähy väärästä vaihdosta ja miltei heti perään heppoinen 5min jäähy. Jäähyjen aikana vastustaja iski neljä YV-maalia peräkkäin, Levin joukkueelta selkäranka irti-katki-poikki ja KeLy sai leikitellä lopulta selkeän voiton. Viiden maalin takaa-ajoasema heti alkuun söi joukkueen itseluottamuksen kokonaan ja vastustajalla peli-ilo oli luonnollisesti huipussaan onnistumisten myötä, joten Levin joukkueelle jäi tällä kertaa statistin osa tässä maali-iloittelussa. Etenkin 3.erässä pakka hajosi pahemman kerran, jonka vastustaja vei nimiinsä maalein 1-5.

Toiseen peliin suoritettiin perusteellinen kasvojen pesu joukkueen kesken täysin penkin alle menneen ensimmäisen ottelun jälkeen, ja isäntäjoukkue RSB-Teamin kanssa saatiinkin selvästi tasaisempi vääntö aikaiseksi. Ottelun ratkaisuksi muodostui sysimusta 2.erä, jonka vastustaja vei nimiinsä 1-5 iskien vieläpä kolme erän maaleistaan 27 sekunnin aikana. Levin joukkue nousi vielä maalin päähän 3.erässä ja loppuhetkillä oli tarjolla parikin paikkaa tasoitusmaaliin, mutta lopulta pisteet RSB-Teamille lukemin 5-6.

Suomen Cupin pelit tänä vuonna päättyivät kuitenkin maukkaaseen taisteluvoittoon, kun viimeisessä pelissä kemiläinen Sastamolo Kings kaatui lukemin 3-2 ennen kaikkea mv-Huttusen huippupelin ansiosta. SBC Levi siirtyi jo 3-0 -johtoon, kunnes Sastis laittoi pelin jännäksi kahdella kavennusosumalla parisen minuuttia ennen päätösvihellystä, mutta tasoitusosuma jäi tekemättä Levi-puolustuksen kestäessä. Peli ei suuria hienouksia runsaslukuiselle yleisölle juuri tarjonnut, sillä päivän kaksi aiempaa ottelua painoi selvästi molemmilla joukkueilla jaloissa.

Otteluiden tulokset ja lohkon sarjataulukko: http://floorball.fi/tulokset/#/sarja/Miesten%20Suomen%20Cup-mcup-n-ps-2-kierros/603

Lohkosta 3.kierrokselle etenivät siis lohkovoittaja-KeLy sekä toiseksi tullut RSB-Team. Levin joukkueen kannalta kokonaisuutta katsoen turnaus oli selkeästi nousujohteinen, ja joukkue pystyi kokoamaan hienosti itsensä ensimmäisen pelin nöyryytyksen jäljiltä. Jatkopaikka 3.kierroksellekin oli jopa tarjolla, mutta erot joukkueiden rutiinitasoissa olivat kuitenkin selvästi havaittavissa.

Valmennusjohdon kommentit:

”Ensimmäisessä pelissä hieman kyseenalainen tuomio (5min) ja omat hölmöilyt (väärä vaihto 2min) aiheuttivat ongelmia ja KeLy pääsi rokottamaan tehokkaasti heti ottelun alkuun. Tämä söi koko joukkueelta hieman peli-iloa, mutta taistelimme kuitenkin kohtalaisen hyvällä ilmeellä vaihto kerrallaan pelin loppuun asti ja haimme hyvää lopetusta seuraavaa peliä ajatellen. KeLy näytti konkreettisesti sarjatasojen välisen tasoeron, sillä olimme kentällä todella paljon jäljessä.

Toisessa pelissä vastaan asettunut vanha tuttu kilpakumppani RSB-Team toi mukanaan pientä extralatausta kohtaamiseen ja saimmekin vahvan startin siirtyässämme jo 2-0 -johtoon vastustajan kotiluolassa. Peli pysyi yllättävän tasaisena ja maalipaikkoja siunaantui tasaisesti molempiin päihin. Myrskyvaroitus saatiin pelin puolivälin jälkeen kun vastustaja näytti parasta osaamistaan iskien alle puoleen minuuttiin kolme osumaa. Vaihto kerrallaan pelaamisen tärkeys nousi siis jälleen esiin. Harmittavasti ottelun loppuhetkien erinomaiset tasoitusmaalipaikat jäivät tällä kertaa käyttämättä.

Viimeiseen peliin lähdimme parantamaan edellisestä kohtaamisesta Sastiksen kanssa, joka päättyi 0-4 vastustajan eduksi lukuisista maalipaikoistamme huolimatta. Joukkueen peli oli iloista ja jokainen pelaaja antoi oman panoksensa joukkueen eteen. Pysyimme pelissä hyvin mukana ja saimme arvokkaita onnistumisia. Loppua kohden vastustaja pääsi enemmän pelinhallintaan kiinni ja hiipi lopulta aina maalin päähän asti. Erinomaisen pelin pelannut mv-Huttunen ja uhrautuvasti puolustanut joukkue saivat kuitenkin ansaitsemansa revanssin kemiläisistä.

Opettavainen Suomen Cup-taival on jälleen takanapäin. Pelin kehitys on menossa oikeaan suuntaan ja tästä on hyvä jatkaa matkaa kohti 4.divarin sarjapelejä.”

SBC Levi toivottaa lopuksi onnea sekä KeLylle että RSB-Teamille 3.kierroksen otteluihin sekä Sastamolo Kingsille 2.divarin sarjapeleihin! Seuraavaksi joukkueen katseet kääntyvät kolmen viikon kuluttua alkaviin 4.divarin sarjapeleihin.

cup-logo